keskiviikko 28. joulukuuta 2011

joulu loppu ja loppujoulu

Sunnuntaina tuli vietettyä varmaan paras joulupäivä ikinä, me kun tosiaan oltiin katsomassa tämän vuoden viimeistä Raskasta Joulua -keikkaa tässä Salossa. Solisteina täällä oli Ilja Jalkanen, Ari Koivunen ja Pasi Rantanen.
Hanne ja Ville, sekä Maken kavereista Mika, Ville ja Matti tulivat tähän meille alottelemaan, ja erityisen mukavaa mun mielestä oli just se, että myös Maken kavereita oli täällä :) Täällä oli perus etkoilumeininkiä, juotiin, syötiin vähän ja kuunneltiin musaa, ja nuo jätkät innoissaan leikkivät kissojen kanssa :D

Baariinkin ehdittiin jopa ihan ajoissa, ja ehdittiin jonkin aikaa ihan vaan hengaillakin ennen keikan alkua. Ihan käsittämättömän huono tuuri/muisti, että olin unohtanut kameran kotiin just sillon, kun kerrankin pääsee seuraamaan RJ-keikkaa eturivistä! Aaaaargh! Laitoin Makellekin tekstiviestiä (se kun ei katsonut keikkaa ollenkaan, perskeles, vaan oli karaokepuolella koko illan), että hakisi kotoa mun kameran, mutta ei se ollut niin kiva :/ Eli harmittaa ihan sikana, sori vaan, ei ole kuvia tuolta illalta! Makekin otti tässä kotona vaan muutaman kuvan, eikä vaivautunut manuaalitarkennuksella seuraamaan ollenkaan mihin kamera tarkentaa -.- Eli kaikki kuvat oli ihan paskoja.

No mutta, keikka oli tosi mahtava, parin tunnin setti ihania joululauluja, ja mulla tuli se kaivattu joulumielikin sitten pari päivää myöhässä :D Mähän viime vuonna porasin puolet keikasta, ja nyt pääsin jo ihan loppumetreille saakka vollottamatta, mutta viimeisenä Ilja tuli laulamaan Ave Marian, ja sitten se oli menoa. Esim. Joululaulu tuli jo aika aikaisessa vaiheessa, ja mä ihan tosissani pelkäsin, että nyt menee heti koko keikka vollottamiseksi, mutta jopa sen jumalaisen kitarasoolon aikana pysyin kasassa, mitä tosissani ihmettelin.
Me oltiin koko keikka tosi meiningeissä ja hyvällä tuulella, Hanne rakastui Ari Koivuseen, ja mä taisin vähän punastua kun Pasi Rantanen iski mulle silmää x) Kerrankin sain myös olla ylpeä salolaisesta keikkayleisöstä, nimittäin väkeä oli paikalla verrattaen tosi paljon, ja taisivat aika hyvin olla mukanakin :)
Paria biisiä jäin kaipaamaan, mutta toisaalta oisin voinut bilettää siinä vaikka tuplamäärän esitettäviä biisejä. Totesin jälkikäteen, että kyllä nykyisin joulussa taitaa olla parasta nämä Raskasta Joulua -keikat, oikeesti aivan käsittämättömän hyvä fiilis :) Toivottavasti kiertue rantautuu tänne ensi vuonnakin.

Kun ei nyt muuta ole tarjota, niin tässä kuitenkin Iljan Ave Maria marraskuiselta Forssan keikalta :)






Tuon jälkeen tuli sitten jonkin aikaa oltua herkistyneessä tilassa, ja vähän joka asia itketti. Välillä myös tuntui, että varsinkin kaverit, jotka ovat tuolla baarissa töissä, ovat jo kyllästyneet mun kännisepostuksiin sun muihin, joten ehkä mä voisin kenties olla seuraavilla kerroilla ihan selvin päin ja jättää heidät rauhaan...
Pilkkuun asti kuitenkin baarissa oltiin, ja mentiin grillin kautta kotiin. Maanantaina Hanne ja Ville lähti tästä takaisin Lohjalle joskus kolmen, neljän kieppeillä. Meillä koko maanantai meni makoilemiseen, ja Make nukkui jotakuinkin koko päivän.

Eilen tiistaina päätettiin käydä tuhlaamassa osa joululahjarahoista, kun huomasin, että Gigantissa oli 160 gigan PlayStation3 alennuksessa ja ihan kohtuuhintaisena. Niinpä ostettiin se pois kuleksimasta, ja Prismasta vielä muutama peli päälle. Make osti Skyrimin ja mä ostin kaksi Ratchet & Clankia. Yritin niistäkin ottaa kuvia, mutta tuo Skyrimin kansi heijastaa ihan kaiken, joten anti olla.

Joulusta meillä jäi yli lehtitaikinalevyjä, ja mun oli pakko kokeilla tehdä niistä kaverini Ronin innoittamana kinkkupasteijoita :) Oli ihan älyttömän hyviä, ja vähänkö nyt harmittaa, etten oo koskaan aiemmin tehnyt, kun eihän me nyt enää saada mitään lehtitaikinajuttuja syödä :(


Kinkkupasteijat

n. 1kg lehtitaikinalevyjä
250g Korpelan kevytkinkkusuikaleita
200g ruohosipulituorejuustoa
juustoraastetta
(kananmunaa voiteluun)


Sulatetaan lehtitaikinalevyt ja halkaistaan ne neliön muotoon. Sekoitetaan kinkkusuikaleet ja tuorejuusto valmiiksi. Laitetaan jokaiseen lehtitaikinaneliöön pieni kökkäre (n. ½ rkl) kinkku-tuorejuustomössöä, ja päälle vähän juustoraastetta. Muotoillaan neliöt kolmioiksi uunipellille, voidellaan kananmunalla ja laitetaan vielä kolmioiden päälle hieman juustoraastetta. Paistetaan 200 asteessa 15-20min.


Eilinen meni siis ihan totaalisesti vuorotellen pelatessa, ja mä söin itselleni kamalan ähkyn noista pasteijoista. Tehtiin noiden lisäksi karppipitsaakin, mutta en mä sitä jaksanut oikein enää syödäkään. Maken pelatessa Skyrimiä, mä nukahdin tähän sohvalle joskus kolmen aikaan yöllä.

Ja koska me Maken kanssa saatiin uusi lelu "joululahjaksi", niin saivat myöskin kissat. Kisujen uusi kiipeilypuu saapui tänään :) Jouduttiin makkarissa tekemään pieniä järjestelyjä, jotta puu sinne kunnolla mahtuu, ja näissä kuvissa se onkin vain väliaikaisessa paikassa Maupitin tilalla.
Kyseessä on siis Zooplus.fi:stä saatava Astoria-puu.

Kaikki karwakorwat puussa.


Nemo näyttää ihan vauvalta :)

Jännä kyllä miten nämä, varsinkin Nikki heti tajuaa nämä kiipeilypuut omikseen. Me kun järjesteltiin vähän uudelleen, että saatiin tuo puu mun yöpöydän viereen vastakkaiselle seinälle, niin Nikki reteesti tuli retkottamaan tuohon suurimmalle tasanteelle, että "minun puu!". Ja esim. aina kun imuroinnin yhteydessä putsataan olkkarin punainen puu kissankarvasta, niin Nikki hyökkää puuhun samantien, ja viimeksi sain kynsistäkin kun erehdyin ylempiä tasoja putsailemaan :P

Että semmoinen sekapostaus. Tämä päivä menee varmaan vielä aika lailla pelaillessa ja ehkä siivoillessa. Huomenna ja perjantaina ollaankin taas töissä, ja vuodenvaihde näillä näkymin jälleen kotona, ellei jotain ihmeempää tapahdu. Ite en kyllä ainakaan jaksais enää ryypiskellä, mutta katotaan nyt kuinka käy.

4 kommenttia:

  1. Heip! Mä luen nyt vähän jälkijunassa näitä kaikkia postauksia, mutta onko toi kiipeilypuu osoittautunut hyväks? Ei kippaile eikä kaatuile? Mun pitäis ostaa jonkinlainen omille kissuille ja toi näyttää aika kivalta ja suht pieneltäkin, joka sopis meillekin.

    VastaaPoista
  2. Heidi, valitettavasti toi ei tunnu kovin tukevalta puulta :/ Veikkaan, että auttaisi jonkin verran jos tuo aluslauta, tai miksikä sitä nyt sanotaan, olis isompi ja ehkä eri muotoinen. Zooplussalla on kyllä aika iso tarjonta kiipeilypuiden suhteen. Me ollaan oltu tyytyväisiä siihen toiseen, punaseen puuhun (vastaa Zooplussan Atlasta), joka kiristetään kattoon. Sitä ei siis tartte ruuvata kattoon, se vaan kiristetään katon ja lattian väliin. Vähän sekin heiluu ja huojuu jos kissat siinä kunnolla riehuu, mutta kertaakaan se katon kiristys ei oo löystynyt siinä rytäkässä niin, että ois pelottanut että puu kaatuu.

    Tietysti jos ton Astoria-puun saisi jotenkin kiinnitettyä seinään, niin se voisi olla varmempi, mutta ite olin sen "tukevuuteen" vähän pettynyt. Ei se kaatunut ole, mutta toisaalta kissat yleensäkin ottaa meillä makkarissa rauhallisemmin kuin esim. olkkarissa.

    VastaaPoista
  3. Okei, kiitti tiedosta :) Musta tuntuu, että kaikki joihin mä oon kiinnittäny huomiota on joko liian kiikkeriä tai sitten ihan sairaanrumia :D Ja sitten tietty meillä on aika ahdastakin, joten se ei kovin leveä sais olla.. Tietty tollanen lattiasta kattoon -mallinen olis varmaan meille se paras. Metsästys siis jatkukoon! :)

    VastaaPoista
  4. Joo, kyllä mä tavallaan suosittelen tommosta kattoon saakka ulottuvaa puuta, vaikka ymmärrän hyvin jos se tuntuu kauheen isolta, että pienempikin riittäisi. Mutta toisaalta esim. toi Atlas vie jotakuinkin saman verran lattiapinta-alaa, kuin jotkut matalammatkin puut, ainoo vaan että sen saa kiristettyä paremmin eli on tukevampi, ja lisäksi sen kanssa on enemmän puuhaa :) Ja kuitenkin noita ns. ulokkeita, kuten matalin taso sekä nukkumispussukka, niin niitä pystyy vähän liikuttelemalla säätää, että mihin suuntaan ne osoittaa.

    VastaaPoista