perjantai 8. kesäkuuta 2012

avautumista, nillitystä ja hieman iloisempiakin asioita

Kaikinpuolin kurja viikko onneksi päättyi melko mukavissa merkeissä, sillä sain odotetun kirjeen :)


Mulla siis alkaa kuin alkaakin floristiikan opinnot syksyllä! o.O
Pelotti vähän kyllä, sillä mun mielestä valintakokeet menivät mun osalta suht hyvin, niin perus pessimistinä tietysti ajattelin, että oikeastihan ne menivätkin sitten ihan päin persettä. 48 hakijaa oli ollut, joista 16 valittiin, onneksi olin yksi niistä :) Valintakoe sisälsi siis parikymmentä minuuttia kestäneen haastattelun, jossa kysyttiin vaikeita kysymyksiä, kuten "no mistä me muistetaan sut?", piti myös kertoa tietysti miksi haluaa koulutukseen ja mitä tekee jos ei tule valituksi, kuinka pärjää taloudellisesti opiskelujen ajan ym. ym. Sen jälkeen oli kukkasidontakoe, johon oli varattu aikaa tunnin verran. Siellä ei kylläkään kukaan ollut valvomassa tai tarkkailemassa meidän tekemisiä, joten en kyllä ole ihan varma miten esim. työpöydän siisteys ja hävikin arviointi suoritettiin... Jokaiselle kokelaalle oli ilmeisesti ilmoitettu eri kellonaika, joten ihmisiä sinne tuli vähän niinkuin tipoittain, ja sai rauhassa tehdä sitä kimppuansa. Harkitsin jo etukäteen ottavani valokuvan sitten aikaansaamastani kimpusta, mutta eipä siinä tilanteessa tullut mitään muuta ajateltua.
Olin valmis sellaiseen aikaan, että seuraava bussi olisi mennyt siitä ohi vasta kolmen vartin päästä, joten kysyin niiltä haastattelijoilta josko siellä olisi ollut mulle jotain tekemistä siksi aikaa. Pääsinkin sitten avustamaan erästä opiskelijatyttöä leikkokukkien ym. esille laittamisessa (floristiikkatalon yhteydessä on kukkamyymälä), joten vietin puolisen tuntia leikellen kukille imupintaa sekä alimpia oksia pois :) Oli kyllä kivaa, ja tuntui heti jotenkin "oikealta". Plus että se saattoi olla aika taktinen veto, mitä tulin ajatelleeksi vasta kun työkaverit sanoivat sen olleen tosi hyvä juttu. En mä siinä tilanteessa tuollaisia ajatellut, kunhan halusin kuluttaa aikaa johonkin järkevään.

Seuraavaksi täytyykin käydä työkkärissä keskustelemassa opiskelujen rahoituspuolesta, ja kunhan ne on selvillä, niin otan opiskelupaikan vastaan ja alan etsiä työssäoppimispaikkaa. Monimuoto-opintoina tuossa suoritetaan yli 60% opinnoista työssäoppimisessa, ja paikka pitääkin olla hommattuna ennen opintojen alkamista. Toivon kovasti löytäväni sopivan paikan täältä Salosta, niin ei menisi ainakaan matkoihin yhtään ylimääräistä rahaa!
Mutta kyllä tuli itku helpotuksesta kun kuoren avasin. Nyt vielä kun tuo rahoituspuoli ja työssäoppimispaikan löytäminen sujuisi mallikkaasti, niin olen supertyytyväinen :)



Peilikuva. En normaalisti harrasta :P

Mulla päättyy taideverstaan työt kesäkuun lopussa. Mietinkin tuossa, että voisin loppukesän käydä tuossa lähisalilla aamujumpissa. Siellä on ihan kivasti kesäaamuisin spinningiä, bodypumpia ja zumbaa, enkä kuitenkaan halua että mun vaivalla hankittu hyvä päivärytmi menee ihan vituiksi ja nukun puolillepäivin. Auttaa paljon jos pitää edes joinakin aamuina viikossa lähteä kotoa jonnekin, eikä vaan jumitella koneen ääressä. Aamujumpissa ei ehkä olis sellaista ruuhkaakaan. Muutenkin on superhuono omatunto ton kuntoilun suhteen, kun sitä ei oo juurikaan tapahtunut. Eikä muuten tapahdu kesälläkään jos joutuisin vaan täällä kotona jumppaamaan, tänne nimittäin jotakuinkin paistuisi.
Täytyy kyllä sanoa, että hetkittäin työt jopa tuolla verstaalla maistuu puulta. Ajatuksena kuulostaa tosi siistiltä, että saa työpaikallaan askarrella, maalailla ja piirrellä minkä sielu sietää, mutta sitten kun sitä tekee joka päivä useamman kuukauden ajan - vaikkakin sitten vain sen 5h/pvä - niin ei se enää kuulostakaan niin kivalta. Tai ehkä kuulostaa, mutta musta se ei ainakaan tunnu siltä. Tai sitten pitäisi keksiä tosi vaihtelevia työtehtäviä ettei ala puuduttaa. Plaah. Itsestä ainakin nyt taas tuntuu, että on tullut piirrettyä ja maalattua taas ihan tarpeeksi varastoon, että vois taas tehdä jotain muuta. Vahinko vaan, että mua on pyydetty siellä nimenomaan maalaamaan ja suunnittelemaan (mikä on ehkä vielä kamalampaa), eli hirveästi ei viitsi soveltaa omiaan.
Noh, kolmisen viikkoa enää.
No nyt toi kuulosti ihan kamalalta... Kyllä mä tuolla siis olen viihtynyt, ja työkaverit on ihania, ja siellä on tosi vapaasti saanut tehdä sellaisia töitä mistä tykkää. Nämä vikat viikot tuntuu vaan vähän pitkiltä ja epämiellyttäviltä, sillä mua on tosiaan kannustettu haastamaan itseni, ja astumaan pois omalta mukavuusalueeltani. Siksi siis vähän nyrpeä naama :P


Jotakuinkin viikko tuossa meni selkäkipuisena. Heräsin yhtenä yönä kummallisesta asennosta selkä kipeänä, ja siitä lähtien se olikin sitten sen verran kipeä ettei oikein mitään voinut tehdä, ja liian pitkä aika missä tahansa asennossa oli baaaaad. Hommasin lopulta sellaisen piikkimaton, ja toivon että tämä ois pikkuhiljaa jo menossa ohi. Välillä on parempia ja välillä huonompia päiviä. Mutta kyllä moneen otteeseen meinasi aluksi itku tulla kun niin sattui. Viikonloppu meni esimerkiksi ihan totaalisesti sohvalla maaten ja välillä klenkaten ja valittaen pitkin kämppää.
Mulla on ollut pitkästä aikaa taas jonkinlainen My Little Pony -kausi, ja löysinkin sopivasti Youtubesta MLP:n vanhoja leffoja ja sarjoja. Hauskaa, kun muistaa lapsena tykänneen niistä niin paljon :) Katsoinkin siinä sitten pari leffaa, ja sarjasta muutamia jaksoja, jatkaen viikollakin jakson silloin tällöin.

Princess Sapphire, Floater, Posey ja Star Hopper


Keskiviikkona lunastin mun "palkan" wanhojentanssikuvauksista, ja mentiin siis Studio Disainille Nemon kanssa. Siitä kuitenkin enemmän sitten kun saan kuvat itselleni ja julkaisukuntoon :)

Nyt on muuten päässä myös uutta väriä. Tilasin Beeuniquelta lisää Special Effectsiä, tällä kertaa Candy apple rediä ja Blood rediä. Tällä kertaa sekoitin SE:n värin suoraan markettivärin joukkoon, ja suhde oli jotakuinkin 50/50, ja markettipurkistakin meni vain puolet eli jäi seuraavaankin kertaan. Ja sen joukkoon laitoin siis Blood rediä, mutta en voinut olla laittamatta myös muutamaa lusikallista Manic Panicin Vampire rediä, kun se siinä hyllyssä nökötti... Ekaa kertaa lorautin joukkoon myös hoitoainetta, ja kyllä sillä on vaikutusta, hiuksista tulee paljon pehmeämmät, kiiltävämmät ja parempikuntoisen näköiset. Yleensä mulla on värjäyksenkin jälkeen ollut hiukset kamalaa hamppua. Niin ja siis en tosiaan vaalentanut hiuksia, edes juurikasvua ennen värin laittoa, koska tuo puolikas markettiväri ajoi sen juurikasvunvärjäysasian. En tosiaan tartte tähän kuontaloon enää vaalennusta, muuten taitaa punainen olla liian kirkas siihen nähden mitä nyt haluan sen olevan.
Blood red oli ihan nimensä veroista, verenpunaista siis. Ja verihän on oikeasti sellaista hieman ruskeaan taittavaa punaista, ei suinkaan mitään kirkkaanpunaista :P Mä tykkään tästä väristä, on paljon luonnollisemman värinen punainen, mutta kuitenkin tarpeeksi kirkas, että osaan olla tällä :) Ja tosiaan enemmän punainen kuin pinkki, mikä on se pointti.

Sunnuntaina ollaan Maken kanssa menossa siivoustalkoisiin Peppursuon pieneläinhautausmaalle. Salon seudun eläinsuojeluyhdistys järjestää nuo talkoot, ja mä sanoin jo talvella, että ehdottomasti osallistun talkoisiin. Vaikken minnekään muualle pääsisi, niin pieneläinhautausmaata tuun ainakin kunnostamaan. Vähän jännitin, että miten käy tuon selän kanssa, mutta nyt se alkaa tosiaan olla jo toimintakunnossa, ja voi olla että pieni heiluminen siellä talkoissa voi tehdä selälle hyvääkin tän kremppaamisen jälkeen. Ja kiva että Makekin oli ihan suht innostunut lähtemään mukaan :) En oo koskaan käynyt tuolla Peppursuolla, enkä tiedä minkälaisessa kunnossa se mahtaa olla. Mutta sitten sen näkee. Kiva osallistua pitkästä aikaa SSEYn juttuihin :)))

Mukavaa kirjettä ja Nemon kuvauksia lukuunottamatta tosiaan ei viikko oo mennyt kauhean mukavasti. Tietysti ensinnäkin tuon kipeän selän takia, mutta töissä kun ei oo ollut oikein juttukaveria kun Pirjokin on ollut lomalla, niin on tullut pyöriteltyä mielessä kaikenlaisia juttuja. Pääasiassa ajatukset on palanneet aina Makeen. Yleensä en julkisesti puhu tuosta miehestä negatiiviseen sävyyn, koska se nyt vaan on perseestä, mutta mä alan olla kurkkuani myöten täynnä sen toimintaa. Tai siis, epätoimintaa. Se istua nököttää makkarissa pelaamassa päivät pitkät, tai jos se ei pelaa, niin se katselee videoita kun joku toinen pelaa, ja makaa itse peiton alla. Sitten se on äkänen kuin ampiainen kun pyydän sitä tekemään jotain yleishyödyllistä. Nyt varsinkin kun itsellä on ollut selkäkipuja, enkä oo voinut tehdä kotona juuri mitään, niin Make ei siltikään voi oma-alotteisesti tehdä täällä yhtään mitään. Jokaisesta asiasta joudun erikseen mainitsemaan, ja sittenhän se kuulostaa jo nalkutukselta. Mutta oisin kyllä toivonut että tuo ois ollut huomaavaisempi kun minä oon kipeä :( Vaan ei, kipeänäkin mä saan tehdä kaiken, tai vastaavasti nalkuttaa. Kämppä on kuin pommin jäljiltä, mutta toinen viis veisaa asiasta. Mä en tajua miksei sen aivoon voi mennä se, että kun minä oon päivisin töissä eikä sillä ole mitään järkevää tekemistä kotona, niin on sen homma pitää tää kämppä asuttavana. Ja voi vitsi kun olisin iloinen jos se puuhailisi täällä kotona jotain muuta kuin noita tietokonepelijuttuja :( Ihan mitä tahansa, soittelis vaikka kitaraa, tekisi biisejä, ottais itselleen jonkun projektin.

Lisäksi minkäänlainen puhuminen ei näytä auttavan siihen, että se olisi aktiivisempi töiden haussa, tai etsimään itsellensä opiskelupaikan tai perkele ihan mitä vaan. Silloin kun Makeen tutustuin, niin se oli koulussa ja sillä meni ihan hyvin, sillä oli tavoitteita. Sitten se lopetti koulun kesken ja yhtäkkiä taantui jonkun 14-vuotiaan finninaaman tasolle, ja mä olen ollut sille kuin toinen äiti, joka mukamas tekee kaiken sen puolesta. Tätä oon nyt katellut kolme vuotta, ja alan olla siinä pisteessä henkisesti, että saa äijä kohta muuttaa takaisin äitinsä helmoihin jos ei pian ala tapahtua. Itsellänikin on ollut ihan tarpeeksi stressiä omista työllistymiseen liittyvistä asioista, niin eipä paljon kiinnosta ottaa toisenkin asioita kontolleni. Asia olisi eri, jos työhakemuksia olisi lähetetty kasapäin ja kouluihin haettu, eikä vaan tärppää, mutta kun mitään ei tapahdu. Jos nyt jo olisi käytössä se, että aktiivinen työtön saa enemmän työttömyyskorvausta, niin Make ei varmaan saisi pennin pyörylää. Itse kun koittaa tehdä jotakuinkin kaikkensa, että pääsisi mahdollisimman pian pois näiltä Kelan riittämättömiltä tuilta, ja että saisi haaveensa toteutettua. Välillä tekee vaan mieli itkeä. Yrität sitten hyvällä tai pahalla, niin mikään ei riitä.
Maken kaveritkin saisivat patistaa sitä tekemään jotain elämällänsä. Aktiivisesti!
Noin, tulipas purkauduttua, ja rupes vaan suututtaan entistä enemmän >:/

En ole unohtanut asioita ja ominaisuuksia joihin Makessa aikoinaan rakastuin, ne ovat siellä kyllä vieläkin jossain. Kun tuolle vaan saisi jotain mielekästä tekemistä ja puuhasteltavaa, niin nekin varmaan tulisi uudelleen esiin. Mutta kyllä toi aktiivisuustaso on ihan toisenlaista kuin kolme vuotta sitten...

Nummirockiin on aikaa enää kaksi viikkoa. Jotenkin en nyt ihan viime aikoina oo ehtinyt niin kovasti sitä odottamaan, aika on mennyt joteskin niin äkkiä. Pitäis kai pikkuhiljaa alkaa tehdä listaa mukaanotettavista kamoista. Ens viikolla oli kuitenkin tarkotus käydä Lohjalla ja treffata Hanne ja Ville, niin ehkäpä listakin sitten selkiää. Nummen aikataulutkin julkistettiin tällä viikolla, ja boy oh boy oon iloinen, että kerrankin aikataulun laatijat ovat älynneet pistää Profane Omenin soittamaan illalla, eikä tyyliin päivän ensimmäiseksi bändiksi klo 13, mikä tuppaa olemaan aika yleinen soittoaika kaikille niille bändeille, jotka mä erityisesti haluan nähdä ja olla humalassa riehumassa. Nyt on PO:n soittoaika tosiaan torstai-illalla kymmenen jälkeen, eli kroppa voi olla paskana jo ekan illan jälkeen. Vaan ei se mitään! Muinakin päivinä must riehua -bändit on kivasti aika myöhään, eli saattaa sittenkin onnistua mun suunnitelma olla päivällä suosiolla selvin päin, ja alotella sitten vasta joskus iltapäivällä, eikä yrittää väkisin olla kännissä kellon ympäri. Siitä ei viime vuonnakaan tullut mitään, niin mitä sitä turhaan tuhlata viinaa :P Katsotaan sitten paikan päällä. Ajattelin muutenkin ottaa vähän enemmän siideriä tissuteltavaksi noiden kirkkaiden lisäksi. Ja tequilaa pitää tietty ottaa mukaan, kuten aina ;)

14 kommenttia:

  1. Ikävä tilanne toi teillä kotona. Kyllä muakin pännisi. :s

    Tosta pelaamisesta. Siis joo, harrastushan sekin ja ajankulua, ei siinä mitään. Mut mulla menee niin yli ymmärryksen, kun toi omakin ukkeli _katsoo kun muut pelaa_ ja aussijuontaja huutaa taustalla niinku olis jotain tärkeetäkin menossa. Nytkin se on seuraillut jotain Dota-matseja päivittäin. Mä en tajuu.

    Mut hauskempiin asioihin: Nummiroooooock! \o/ Otan kyl pelkkää siiderinlitkua mukaan ja jätän vahvemmat suosiolle muille, ni ei sit myöhemmin tartte morkkistella. En mä ole edes pariin-kolmeen Nummivuoteen juonut ku torstaina ja perjantaina, kun ei ole enää lauantaina jaksanut/huvittanut. Kahdeksan aamuherätystä enää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mua pännii myös se tossa pelaamisessa, kun se pitää tehdä kuulokkeet päässä ja tuolla sängystä käsin. Meillä ei oo makkarissa niin paljon tilaa että sinne mahtuis esim. tietokonepöytä, ja Maken kone ei tykkää meiän wlanista, joten se ei pysty pelaamaan olkkarista käsin, kun pelit pätkii. Ja siis kun sitten se ei näe eikä kuule mitään, eikä muista sen velvollisuuksia kuten vaikkapa kissojen ruokinta ja hiekkisten siivous sillon kun mä oon poissa. Enhän mä koskaan uskalla lähteä mihkään viikonloppureissuun, kun ei kissat sais varmaan ruokaa koko sinä aikana -.-
      Ja toi pelaamisasia ei ehkä ottais niin paljon pannuun jos se tekisi jotain muutakin ja asiat hoituisi ilman suurempaa nalkutusta.

      Joo, mitäpä sitä väkisin juomaan jos ei huvita, aikasemmin on vaan kaikki niin pyörinyt sen kännäämisen ympärillä, että sitä on melkeenpä repinyt stressiä jos ei saa känniä päälle :P Mutta nyt sitä osaa ottaa jo iisimmin, viime Tuskassakin meni yks päivä kokonaan selvin päin, ja aloin juomaan vasta iltasella. Tänä vuonna täytyy kyllä muistaa Nummessa kierrellä vähän enemmän, viime vuonna sitä tuppas kököttämään vaan joko omassa tai Havenin leirissä.

      Poista
  2. Minä ainakin pistäisin miehen pihalla samantien. Tuollaista ei tarvitse katsella. Itse inhoan yli kaiken laiskoja ja saamattomia sossupummeja, joilla ei ole mitään tavoitteita elämänsä suhteen tai yhtään kunnianhimoa. Yhtäkään tuollaista miestä ei katselisi, en päivääkään. Siskoni seurusteli aikoinaan monta vuotta samanlaisen tapauksen kanssa. Päivät pitkät nukuttiin kahteen asti, ei tehty mitään muuta kuin istuttiin koneella ja polteltiin pilveä. Sisko sai tarpeekseen ja jätti miehen. Päivääkään ei ole katunut. Vaikka miehessä olisi hyviäkin puolia, niin jaksaako lusmuilua silti vuodesta toiseen katsella? Miten tuollaisen kanssa voi ikinä perustaa perhettä tai tehdä mitään tulevaisuuden suunnitelmia? Lähde vielä, kun voit. Muuten voi olla että muutut katkeroituneeksi ja muistat miehesi vain ihmisenä, joka pilasi elämäsi.

    Sinulla on nyt kuitenkin opiskelupaikka ja sitä kautta saat varmasti hyviä asioita elämääsi esim. uusia ystäviä :) Miehiäkin on maailma täynnä, myös sellaisia, joilla on kunnianhimoa ja tavoitteita :)

    VastaaPoista
  3. En olisi noin jyrkkä kuin edellinen kirjoittaja, mutta jonkinlaiset "ultimatumin" joudut kyllä tekemään. Eihän tuollainen meno voi jatkua aikuisella ihmisellä!
    Kunnon keskustelua vaan kehiin, ja osoita että olet tosissasi!

    Eihän oikea mies käyttäydy noin! Ja sitäpaitsi - ihminen tarvii edes jonkinlaisen "tehtävän" (=työn). Muuten siinä tuppaa käymään just noin - laiskistuu ja passivoituu, ja niin ne kaikenlaiset torikammot, masennukset ja muutkin sieltä sitten kurkkii nurkan takana..

    Mutta tsemppiä, ota mies puhutteluun!

    T. Uusi lukija. :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista :) Itsekään en ole yhtä jyrkällä linjalla kuin Mystral, sillä en ole itsekään ihan aktiivisimmasta päästä, ja itselläkin kesti aika kauan tajuta mitä elämältäni haluan. Mutta muutosta on silti tultava.

    Osaan hyvin huonosti pukea ajatuksiani kunnon lauseiksi, ymmärrettäviksi sellaisiksi, ja keskustelun tiimellyksessä jää usein jotain tärkeää sanomatta. Ja lisäksi mä oon tosi itkuherkkä. Siksipä lähetinkin äsken miehelle sähköpostin, johon vuodatin jotakuinkin kaiken mielessä olleen. Toivottavasti menisi perille...

    Tervetuloa anonyymi uusi lukija, en mä yleensä tälleen nillitä, elä pelkää :D

    VastaaPoista
  5. Juu, en mäkään ehkä ihan noin jyrkkä olisi kuin edelliset tuossa. Aikuisten pitäs pystyä puhumaan ensin asioista ja sopia joitain pelisääntöjä. Jos näyttää, että ei ala mitään tapahtumaan, niin sitten tiukempi meininki. Itsekin olen huomannut, että miehillä on harvinaisempaa tuo oma-aloitteisuus kotihommissa. Tosin meidän tilanteessa mies opiskelee ja käy töissä, mutta joskus jos on ollut kotona, niin harvemmin on edes roskia viety. Mutta tosiaan ihmiset, jotka ei halua elämässä eteenpäin ei innosta muakaan. Tsemppiä Henni. <3

    VastaaPoista
  6. Hieno homma että pääsit opiskelemaan, kuulostaa tosi mielenkiintoselta! Tukka näyttää hyvältä ja kyllä puhuminen kannattaa aina.

    VastaaPoista
  7. Jee, onnea opiskelupaikasta! Kuulostaa mielenkiintoselta alalta :) Ja niin, minustakin aikuisten ihmisten pitäisi osata itse pitää huolta asioistaan, ei niin että joku (sie) joudut huolehtimaan :/

    VastaaPoista
  8. Peliriippuvaisuus on sairaus. Sen aktivoitumisen pitää lähteä miehestä itsestä käsin, mutta toki sä voit yrittää auttaa ja ainakin taustavaikuttaa parhaasi mukaan.

    Onnea tosi paljon opiskelupaikasta, ja tollainen monimuoto-opiskelu varmaan sopii sulle todella hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis sen pitää lähteä miehestä itsestään, että nostaa sen perseensä sieltä sängyltä. :D Niin ja sähköpostin lähettäminen oli varmaan tosi hyvä ratkaisu, mäkin oon sikahuono pukemaan ajatukseni sanoiksi ja selittämään kunnolla, mitä tarkoitan. Eksälle on tullut lähetettyä sähköposti jos toinenkin, niin suhteen aikana kuin sen jälkeenkin.

      Poista
  9. Ensiksi; onneksi olkoon opiskelupaikastasi! :)
    Toiseksi; tiedän, miltä tuollaisen henkilön kanssa asuminen on ja miten se kuluttaa omia voimavaroja. Se on raivostuttavaa, kun toinen osapuoli taantuu 15-vuotiaan teinin tasolle, ja joutuu sitten itse leikkimään äitiä pojalle. Mehän poikaystäväni kanssa muutettiin erilleen, tai oikeastaan minä vaadin sitä, koska oma hyvinvointi ja kaikenmaailman jaksaminen oman masennukseni takia oli pohjamudissa, ja tuntui, että kaikki oli umpikujassa.

    Olemme edelleen kuitenkin yhdessä, mutta tulevaisuuden kuvia en osaa ennustaa. Yhteenmuuton kanssa voipi olla niin kovat vaatimukset, ettei enää koskaan tulisi sama vastaan. Aika näyttää, ja henkistä kasvua vaaditaan. :)

    VastaaPoista
  10. Ohoh, kiitos paljon kaikille kommenteista! :)

    Make luki eilen lähettämäni sähköpostin, ja mystisesti netti meni poikki just sen jälkeen, ja mies lähti ulos valokuvaamaan ja kavereidensa tykö muutamaksi tunniksi. Ennen nukkumaanmenoa puhuttiin vähän ja selvensin mun kärkästä mailia. Kirjoitin sen aika suutuspäissäni ja kaunistelematta, joten varmasti se on loukannutkin vähän.
    Makekaan ei osannut oikein pukea ajatuksiaan lauseiksi, en tiedä onko hän miettinyt näitä asioita itsekseen ollenkaan vai alkoiko mietintämyssyssä kuhista vasta nyt, mutta hän lupasi mulle kirjoittaa ajatuksensa vastaukseksi tänään. Sitä siis odotellessa...

    Hieman kyllä hävettää, että julkisesti tästä vuodatin, toivottavasti ei Make käy koskaan lukemassa tätä... Mun tapanani ei tosiaan ole puhua Makesta hirveän negatiiviseen sävyyn, ja harvemmin siitä edes tarvitsee.

    VastaaPoista
  11. Rutkasti onnea opiskelupaikasta! :) Ja kiitos edellisen postauksen haasteesta. Tulin aidosti iloiseksi sun puolesta, toivottavasti tykkäät alasta ja viihdyt opinnoissasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) On kyllä ollut itselle ihana huomata kuinka paljon kaverit on kannustaneet tämän opiskelujutun kanssa :)

      Poista