maanantai 16. heinäkuuta 2012

emp:ltä

Niin siinä sitten kävi, että budjetti ei todellakaan kiitä meikäläistä tästä EMP-tilauksesta, sillä vastoin kaikkia odotuksiani kaikki paidat olivat sopivia, tai vain aavistuksen kireitä, eli mitään ei mene palautukseen o.O Kaikenlisäksi tilasin ihan piruuttani XL:n sijaan vallan L-kokoja, vain paksusta hupparista otin isoimman koon. Vielä pari vuotta sitten EMP:n vaatteet olivat sellaisia, että edes XL ei ollut mulle tarpeeksi iso. Ja on kiva huomata tietysti oma hoikentuminenkin noiden kautta.

Postiin oli päästävä heti kun sain tekstarin, joten kuvissa mulla on sateenraiskaama tukka, mutta älkää antako sen häiritä!

Innocentin Tribal Hood

Tuo sublimaatiopainatus olikin aika jännä juttu, kun hupparissa on siellä täällä noita valkoisia läiskiä, mihin painatus ei ole osunut, kangas on ollut rypyssä tms. Tässä hupparissa ne ei kuitenkaan hirveästi häirinnyt, ja oon jo pidemmän aikaa etsinyt uutta tällaista ohuempaa hupparia. Edellinen on jo melkein roskiskamaa.

Pitkä Stars girlie-paita

Aika perus tunika-tyylinen musta paita tähtikuviolla. Vaatii kyllä alleen jonkun ei-näin-avonaisen topin tai paidan, jos haluan ihmisten ilmoilla tätä käyttää :D Kuvassakin oon tainnut vähän hivuttaa kaula-aukkoa ylöspäin, on oikeasti vielä avoimempi. Mukava päällä.

Soturi girlie-toppi

Omg, valkoinen toppi! Halusin paidan lohikäärmepainatuksella, ja tässä oli niin siisti selkäpuolikin (kts. linkki), niin otin tämän siitä huolimatta että on valkoinen. Saa nähdä onnistunko pitämään tämän valkoisena näiden hiusten kanssa.

Vocalin Stones-paita / tunika

Tätä ei näemmä enää löytynyt EMP:n sivuilta... Tuossa painatuksessa on joka tapauksessa strassikiviä, ja sivusaumoissa isot, vaaleat tikkaukset. Paita on pitkä, ja tuo helma on vähän hamemainen. Tosi mukava päällä.

Girlie-vetoketjuhuppari ja Innocentin Sketch Lace -toppi

Plus nämä, mutta kamerasta loppui akku, niin en saanut kuvia näistä päällä. Molemmat olivat vähän kireitä, ja onneksi tajusin tosta hupparista tosiaan ottaa isomman koon, se kun ei paljonkaan jousta, ja on sitä perinteistä paksua hupparikangasta. Lämmin tuntuu olevan, ja kiva kun se on pitkä :)
Toppi ei myöskään jousta, mikä teki sen istuvuudesta vähän huonomman. Tuo painijanselkäosa on tosi ohutta pitsiä, ja pelkäänkin vähän että saan sen samantien rikki -.- Tässä on käytetty myös sitä sublimaatiopainantatekniikkaa, ja tässä se häiritsee paljon enemmän, kun ryppyjä ja niitä valkoisia kohtia on niin paljon vähemmän kuin siinä hupparissa. Tuon pitsiosan alapuolella tuolla takana on kuminauha, eli kangas ryppyyntyy takana jonkun verran, niin siellä onkin koko selän pituinen vähän ruma valkoinen raita... Olin jo kahden vaiheilla palauttaisinko sen, mutta tuskinpa toi raita mua häiritsee kun se kerran selkäpuolella on :P

Sain myös sen Halensilta tilaamani nahkatakin, mutta se olikin ihan liian iso! Vaihdan sen nyt siis pari kokoa pienempään, ja katotaan josko sitten ois hyvä :)

2 kommenttia:

  1. Kiva toi pitkä huppari, tosi kätevä. Kelpais tännekkin :)

    VastaaPoista