torstai 21. maaliskuuta 2013

ostara

(kuva)
...Kevätpäiväntasaus, pääsiäinen, kuinka vaan. Kristillinen pääsiäinen pyhineen on vasta viikon päästä, joten hmm, ehkä tämä on mulle nyt ennemminkin vain kevätpäiväntasaus vaikka yhtä hyvin voisin jo viettää pääsiäistäkin. Ulkona on edelleen pakkasta ihan liikaa, eikä vielä ihan hirveästi tunnu keväältä kun nokkansa ulos pistää, mutta keväinen aurinko siellä kuitenkin paistelee, ja mun koivunoksiinkin on jo silmut avautumassa :) Tasauksen myötä valokin lisääntyy vielä entisestään, ja viikon päästä saa kellotkin siirtää jo kesäaikaan!
Ostara on myös hyvin oleellista aikaa yhdelle voimaeläimistäni eli jänikselle :) Harmi, etten ole löytänyt mitään kauniita pupukoristeita kotiin.


Varsinainen kevätpäiväntasaus oli keskiviikkona, jolloin päivä oli vain siinä mielessä tavallisesta poikkeava, että lähdin töistä aikaisemmin, ja vietiin kissat eläinlääkärille saamaan vuosittaiset rokotuksensa. Lääkärin mielestä Nemo oli melko hoikassa kunnossa (mikä oli kuulemma vain ja ainoastaan hyvä juttu), Nuno hoikkuudestaan huolimatta hyväkuntoinen ja pirtsakka (on muutenkin sirorakenteinen eikä ole syytä huoleen niin kauan kuin kissa on aktiivinen), ja Nikki kuulemma jopa hieman tuhdissa kunnossa! No ei se nyt ihan niinkään sanonut, mutta kuulemma kylkiluut saisivat tuntua jopa vähän enemmänkin, mutta ei ole kuitenkaan syytä mihinkään laihdutusyrityksiin. Ja mä kun olen koko ajan miettinyt, että Nikki on näistä se normaaleimman näköinen, ja Nemo ja Nuno saisivat kasvattaa massaa oikein reilusti :D
Hammaskiveä oli kaikilla hieman, mutta kellään ei niin paljon, että pitäisi vieläkään varata aikaa sen poistoon. Eli katellaan uudestaan taas vuoden päästä.
Kaikki pitivät bokseissaan hirveää meteliä muuten, mutta tutkimus- ja rokotushetkellä kaikki olivat hipihiljaa.
Toivottavasti tänä vuonna olisi yhtä hyvä säkä eläinlääkärikäyntien suhteen kuin viime vuonnakin - eli niitä ei siis olisi. Viime vuosi taisi olla ensimmäinen, jolloin lekurilla piti käydä ainoastaan rokotuksilla, ja muuten kissat pysyivät täysin terveinä.

Kevätauringosta nauttijoita:






Eläinlääkärireissun jälkeen päätin pitkästä aikaa tehdä fajitaksia. Tykkään enemmän kana- kuin jauhelihatäytteestä, ja kuten joka kerta fajitaksia syödessä, mietin taas, että miksei me syödä niitä useammin. Nams ja mums :)

Valitsen fajitaksiini kanan lisäksi salaattia, kurkkua, tomaattia, jalapenoa, fetaa, salsakastiketta sekä creme fraichea.

Jälkkäriksi cantaloupe-melonia


Maalasin myös munia, vaikka niitä tulee varmasti maalattua vielä viikon päästäkin. Oon btw. maailman huonoin maalaamaan kananmunista mielenkiintoisia, joten seuraavaksi pysyttelen ihan vaan yksivärisissä enkä ees yritä muuta!
Tänään toin mukanani töistä hieman pääsiäisen kukkia ja väsäsin niistä pienet koristeet keittiön pöydälle.



Vedellä täytettyihin kananmuniin tein pienenpienet kimput krookuksesta, helmililjasta, narsissista, neilikasta ja leikkodaneesta.


Viikon kimpussa neilikkaa, kruunuvuokkoa ja jänönputkea



Huomenna luvassa on Hennan kanssa Turmion Kätilöiden keikka Turussa, joten mitään en ehi kotona tekemään laittautumisen lisäksi.
Mukavaa kevään alkua itse kullekin! :)




PS: Kuulin, että kaverini/tuttuni nukkui tänään pois. Hän ei ollut mulle mikään erityisen hyvä ystävä, mutta kaveri kuitenkin, ja tietyllä tapaa myös perhetuttu. Silti tuntuu kamalalta, ja itkukin pääsi. Hänellä oli paljon jänniä juttuja edessäpäin, ja yhtäkkiä läheisillä onkin vain suurta surua :(
Taidan polttaa tänään suitsukkeen M:lle. Lepää rauhassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti