torstai 27. kesäkuuta 2013

nokkonen ja siankärsämö

Keskiviikkona oli niin järkyttävän kuuma, mutta kaunis päivä, että vietettiin se Maken kanssa kokonaan ulkona. Aamukahvit ja jokin lounaantapainen syötiin kotosalla, ja sitten ensimmäiselle rannalle, jossa viihdyttiin reilun tunnin verran.
Oikeasti oltaisi oltu siellä varmasti paljon kauemmin, koska kyseiseen uimalaan paistaa aurinkokin koko päivän, mutta mun oli tarkoitus uintireissulla kerätä villiyrttejä, lähinnä nyt nokkosta ja siankärsämöä, ja mentiin katselemaan sopivia apajia. Voin sanoa, että niinkin yleinen "paskakasvi" kuin nokkonenkin on, niin kyllä sitä oli tuolta taajamista niin saatanan vaikea löytää! (etenkin, kun niitä apajia etsitään autosta käsin) Muutenkin olen vähän väärään aikaan liikenteessä, sillä nokkonen kannattaisi kerätä ihan nuorina versoina, eli ehkä kuukausi sitten. Mutta päätin uskoa lukemaani, että väärään aikaan kerätty ja liian isokin nokkonen on parempi kuin ei nokkosta ollenkaan, ja niinpä kerättiin matkaan ne mitä löytyi: ehkä puolet suht nuoria versoja, puolet jotain megaisoja mutanttinokkosia. Saattaapi maistua ehkä kitkerältä, mutta maistukoon.



Tosiaan, ensimmäisen uintireissun jälkeen käytiin läheisellä vanhalla padolla, ja sen ympäristöstä löydettiin muutama hassu hyvännäköinen nokkonen, ja aika paljon siankärsämöä. Sen jälkeen käytiin hakemassa Mika kyytiin, ja mentiin toiselle puolelle Saloa toiselle uimarannalle :D Varvojärven rannalla en ollut aiemmin käynytkään, vaikutti ihan mukavalle. Järvessä vaan oli jotain hullun kylmiä virtauksia tai jotain, ja juuri kun luulit että vesi on ihan lämmintä, uit ihan jääkylmään kohtaan.
Siellä oltiin varmaan toinen puolitoistatuntinen ja lähdettiin takaisin kotiin päin. Matkalla oli hirveästi siankärsämöä tien vieressä, ja päätin kerätä ne siitä, kun tie ei käsittääkseni mikään hirveän vilkas kuitenkaan ole. Poikia varmaan kyllästytti ihan hulluna mun "ajetaan vielä tuolta jos siellä olis jotain kivaa" ja "pysäytä tähän hetkeksi niin mä kerään tosta" -jutut, mutta urheasti jaksoivat :D Lopulta kerättiin loput nokkoset melko keskeisiltä paikoilta, mutta ei kukaan olis jaksanut enää enempää autolla rundaamista. Oli olo jo muutenkin sen kuumassa autossa istuskelun jälkeen se, että mitä jos lähtis takasin vaan uimaan :P Ei se uiminen siis kauaa helpottanut, mutta jospa seuraavalla kerralla ei tarttis viettää ihan yhtä paljon aikaa autossa ;)

Itsellä ei ole valitettavasti huushollissa tilaa säilyttää villiyrttejä lääkinnällisiin tarkoituksiin, ja nokkosen ja siankärsämönkin keräsin lähinnä ruuanlaittoa varten. Villiyrttejä kerätessä täytyy todella tietää mitä on keräämässä, sillä esimerkiksi osa putkista on myrkyllisiä ja toisiinsa sekoitettavissa. Kannattaa siis hankkia jokin hyvä kasvitunnistuskirja ennen kuin lähtee kasveja keräilemään. Nämä nokkonen ja siankärsämö ovat kuitenkin helposti tunnistettavissa, ja varmasti suurimmalle osalle tuttuja :)


Nokkonen

(kuva)

Nokkonen ruuanlaitossa:
Nokkosen lehtiä käytetään pinaatin tapaan, esim. vihannespaistokset, kasvislisukkeet, kastikkeet, muhennokset, keitot, piiraat, ohukaiset, pannukakut, munakkaat, leivät ja sämpylät. Sitä voi käyttää myös yrttiteenä.
Nokkosen lehdet sisältävät rautaa, C-vitamiinia, kalsiumia ja proteiinia. Nokkonen on kaikista vihanneskasveista ravintopitoisin ja terveellisin. Nokkonen on kaloriarvoltaan samanarvoinen kuin peruna, kaksi kertaa ravitsevampi kuin porkkana ja lähes kolme kertaa viljeltyä pinaattia parempi. Siinä on 15 % hiilihydraatteja, 5,5 % valkuaisaineita, 0,6 % rasvaa ja 2,3 % kivennäissuoloja (Fe, K, Ca, Mg jne.)
Nokkonen on piipitoisuudeltaan 60-kertainen lehtisalaattiin verrattuna, C-vitamiinipitoisuudeltaan viisinkertainen appelsiiniin verrattuna, rautapitoisuudeltaan seitsenkertainen pinaattiin ja kalsiumpitoisuudeltaan kolminkertainen maitoon verrattuna. Nokkonen kannattaa kerätä aurinkoisella ilmalla vähätyppisestä maasta (eli ei kompostin, navetan tai vastaavan vierestä).

Nokkonen yrttilääkinnässä:
Nokkonen on monikäyttöinen rohdosyrtti, ja rohdoskäyttöön se on paras kerätä kukkivana. Ensisijaisesti sitä käytetään yleiskunnon ylläpitoon ja sairauksien ehkäisyyn esimerkiksi teen muodossa. Nokkonen poistaa virtsahappoa ja turvotusta, ja se helpottaa virtsatie- ja eturauhasvaivoja, heinänuhaa, yskää, nuhaa, keuhkoputkentulehdusta, kuumetta, kohonnutta verenpainetta, verenkiertohäiriöitä, päänsärkyä, huimausta, ruuansulatus- ja suolistovaivoja, ummetusta, kohonnutta verensokeria, vaikeita kuukautisia, reumaattisia vaivoja, kihtiä ja iskiasta. Nokkonen puhdistaa verta, lisää virtsaneritystä (eli munuaisten toimintaa), vähentää anemiaa, laskee verenpainetta ja verensokeria, edistää suoliston toimintaa ja pintaverenkiertoa, auttaa yliherkkyysreaktioissa ja poistaa raskasmetalleja.
Ulkoisesti nokkosella hoidetaan finnejä, ihottumaa, rasvaista ihoa ja hilsettä. Hiuksille ja hilsehtivälle päänahalle huuhtelu nokkosuutteella tai -vedellä tekee hyvää estäen myös hiustenlähtöä. Nokkosta on käytetty myös saunavihdan tavoin urtikaatiossa eli nokkospiiskauksessa.
Nokkosvettä tai -käytettä pidetään hyvänä kasvilannoitteena puutarhassa.

Nokkonen magiassa:
Nokkosta on kautta aikain pidetty noitien kasvina. Sitä on pidetty kasvikunnan käärmeenä, koska se pistää - ja käärmeethän ovat Saatanan liittolaisia.
Nokkonen liittyy kolmeen todellisuuteen ja ihmisen kolmeen elämänvaiheeseen. Polta nokkossuitsuketta alisen matkoilla.
Nokkosta poltetaan Thorin kunniaksi, ja joskus sitä on mukana myrskyjä vetävissä loitsuissa ja talismaaneissa. Nokkosta heitetään tuleen suojelemaan taloa salamoilta.
Suojeleva vaikutus: Kun lisäät nokkosteetä kylpy- tai lattianpesuveteen, poistat vastaasi langetettuja loitsuja. Ripottele lehtiä kotisi ulkopuolelle tai sisälle poistamaan negatiivisuutta ja lähettämään pahat henget pois. Mukana pidetty nokkonen suojelee kummituksilta ja pahoilta hengiltä. Tee kangasnukke ja täytä se nokkosella, kirjoita siihen kiroajan nimi ja hautaa tai polta nukke - kirous palaa lähettäjälleen. Nokkosta voi käyttää myös puhdistavissa kylvyissä.
Rakkaus: Nokkonen on ollut voimallinen afrodisiakki, ja siitä voi valmistaa himoa lisääviä kylpyjä.
Mieli ja tunteet: Nokkonen opettaa muutoksen läksyn, kaikilla asioilla on paikkansa ja kivuliaat asiat voidaan yhdistää kokonaisuuteen ja muuttaa paremmiksi. Nokkosteetä kannattaa juoda, kun käy läpi henkisiä ja tunne-elämän koettelemuksia. Nokkosta on talismaaneissa ja taikapussukoissa tuomassa energiaa ja rohkeutta.


HUOM! Pitkäaikaisessa käytössä nokkosrohdokset voivat aiheuttaa ihottumaa sekä ärsyttää mahaa. Nokkosrohtoja ei myöskään tule käyttää samaan aikaan diabetes- tai verenpainelääkkeiden tai keskushermostoa lamaavien lääkkeiden kanssa, eikä niitä tule käyttää raskauden tai imetyksen aikana. Nokkostee ei sovi munuaisten tai sydämen vajaatoimintaa sairastaville. Joillekin nokkonen voi aiheuttaa allergisen reaktion ja siitepölyallergiaa.



Nokkosen poltinkarvat vahingoitetaan ennen syömistä, ja yleisin tapa siihen lienee ryöppäys, eli nokkoset kiehautetaan 2-5 minuuttia kattilassa. Homman hoitaa myös kuuman veden valuttaminen niiden päälle esim. lävikössä tai tehokas tehosekoitin tai kuivattaminen. Itse tykkään tästä keittämisestä, sillä silloin keitinveden saa myös talteen. Se on ensinnäkin aivan loistava kasvilannoite, mutta sitä voi käyttää myös hiushuuhteena (tummille hiuksille). Koska tilasin sitä kuivattua nokkosta Hyvinvoinnin tavaratalosta, niin tämän pakastin tällaisenaan. Nokkosen olisi toki voinut vaikkapa soseuttaa ennen pakastusta, kuten aiemmin olen tehnyt.

Nokkosen ryöppäystä

Nokkosen ryöppäysvesi kannattaa ottaa talteen


Siankärsämö

(kuva)

Siankärsämö ruuanlaitossa:
Siankärsämö maistuu vahvan mausteiselta, joten sitä kannattaa maustamisessa käyttää melko kevytkätisesti. Yleensä kasvin lehtiä käytetään ruuassa mausteena, erityisen hyvin se sopii rasvaisten ruokien mausteeksi, patoihin, muhennoksiin, kastikkeisiin, keittoihin ja salaatteihinkin. Kuivatuista kukkamykeröistä valmistetaan usein yrttiteetä, mutta sitä voi käyttää myös tuoreeltaan. Siankärsämöä on myös muinoin käytetty esim. viinan ja oluiden maustamiseen. Kasvia voi käyttää myös yrttisuolasekoituksiin, ja vaikkapa tuorejuusto- tai voinappien mausteena.

Siankärsämö yrttilääkinnässä:
Lehtiä ja kukkia käytetään mm. tinktuurana (alkoholi-/nesteuute), hauteena tai kylpy- ja kurlausvedessä. Haihtuvat öljyt rauhoittavat keskushermostoa ja estävät tulehduksia. Kärsämö sopii ruuansulatushäiriöihin, ruokahaluttomuuteen, ripuliin, ummetukseen, ilmavaivoihin, mahahaavaan, peräpukamiin, maksa- ja sappivaivoihin ja huonokuntoisten ikenien hoitoon. Kasvia pidetään myös erinomaisena (vaikkakin hieman hitaana) verenseisauttajana nenäverenvuodoissa, runsaissa kuukautisvuodoissa ja haavoissa. Naisten yrttinä siankärsämö on omiaan hoitamaan epäsäännöllisiä, runsaita ja kivuliaita kuukautisia, tulehduksia sekä vaihdevuosivaivoja. Sitä suositetaan myös suonikohjuihin ja laskimostaasin hoitoon. Siankärsämö myös helpottaa yskää, kuumetta ja flunssaa, virtsatievaivoja, reumaattisia vaivoja ja niveltulehduksia sekä ulkoisesti käytettynä ihovaivoja. Siankärsämö lisää virtsaneritystä, alentaa verenpainetta ja vähentää sydämentykytyksiä. Se parantaa verenkiertoa rentouttamalla liiaksi supistuneita ja supistamalla velttoja verisuonia.
Siankärsämön kukissa on voimakkaasti supistavia aineita, ja siksi kasvi sopii käytettäväksi myös kasvojen puhdistukseen ja kasvonaamioihin. Sitä voi käyttää myös rasvaisten hiusten hoitoon.

Siankärsämö magiassa
Ennustaminen: Kasvin tuoksu parantaa intuitiota - haistele kasvia ja visualisoi, se tyynnyttää mielen ja herkistää ennustamisessa tarpeelliseen kommunikointiin alitajunnan kanssa. Myös lehtien polttaminen ja lehtiteen juominen auttavat selvänäköä. Jotta houkuttelisit hyviä henkiolentoja auttamaan ennustamisessa, pese huone ja tarvikkeesi siankärsämöteellä.
Nukkujaa autetaan näkemään unta tosirakkaudestaan laittamalla siankärsämöä tyynyn alle. Jos tyttö haluaa tietää tulevan aviomiehensä ulkonäön, siankärsämö tulisi kerätä paikasta, jossa voisi kummitella, kuten tienristeyksestä tai hautausmaalta. Tällöin kasvi asetetaan tyynyn alle ja kuiskataan: "Ensimmäinen siankärsämöni jonka löysin sieltä, Kristuksen nimeen kerätty, ja kuten Kristus opetti Marialle rakkautta, anna rakkaani ilmestyä tänä yönä uneeni."
Suojeleva vaikutus: Siankärsämöä on käytetty amuleteissa, jotka suojasivat sokeudelta, ryöstäjiltä ja koirien haukunnalta. Joidenkin läntisten perinteiden mukaan kasvi tuo huonoa onnea sisällä, mutta ulos ovenpieleen istutettuna se pitää loitolla itse paholaisen. Lattianpesuveteen lisätty kärsämöhaude häätää pahan energian ja negatiivisuuden ulos talosta. Kärsämöä käytetään pahojen loitsujen poistamiseen ja pahojen henkien karkoittamiseen.
Rakkaus ja ystävyys: Siankärsämö kutsuu kauan poissa olleet ystävät takaisin ja saa huomaamaan uudet ystävät. Sen tuoksu parantaa ystävyyssuhteita ja auttaa välienselvittelyssä. Kärsämön rakkautta lisäävä vaikutus tekee siitä sopivan kasvin rakkausrituaaleihin, ja sitä pidetään pikemminkin romanttisena kuin seksuaalisena kasvina. Perjantaina kasvavan kuun aikaan ota yhdeksän kuivattua siankärsämön kukintoa, sido ne yhteen vihreällä nauhalla, sido kimppu puunpalaan kuparilla ja vihreällä langalla ja ripusta nippu sängyn ylle. Näitä nippuja on annettu vastanaineille kestävän rakkauden takeeksi.
Mieli ja tunteet: Pussukassa kannettu ja suitsukkeena poltettu siankärsämö tuo rohkeutta, karkottaa negatiivisuutta sekä lisää tietoisuutta ja rakkautta. Kukkien haistelu ja visualisointi samalla tuo rohkeutta. Siankärsämöä kannattaa kuljettaa nokkosen kanssa, niin pelot väistyvät.


HUOM! Siankärsämö saattaa aiheuttaa allergisia oireita ja ihottumaa mykerökukkaisyliherkille. Kasvin käytön aikana kannattaa välttää auringonottoa, sillä kasvi voi herkistää auringonvalolle. Kasvin yliannostus saattaa myös aiheuttaa huimausta ja päänsärkyä. Siankärsämöä ei tulisi käyttää raskaana ollessa, sillä kasvin sisältämä tujoni aiheuttaa keskenmenoja.


Siankärsämöstä voi hyödyntää kukinnot, lehdet ja juuretkin, mutta itse olin lähinnä kukintojen perään. Isompia lehtiä en erikseen kerännyt, vaan ne pienemmät, mitkä kasvoivat kasvien varsissa. Molemmat päätin kuivattaa.





Hyödyllisiä ja mielenkiintoisia linkkejä (osa toimi myös lähteinä ylläolevassa kirjoituksessa):
Arktiset aromit
Hortoilu
Luontoportti
Noidankoto
Varjojen kirja
Yrttitarha

Sinikka Piippo: Kasvien salatut voimat
Valitut palat: Lääkkeitä luonnosta
Raija ja Jouko Kivimetsä: Hulluna hortaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti