torstai 21. toukokuuta 2015

makkarisuunnitelmia

Huomentapäivää :)
Oon tällä hetkellä muutaman päivän sairaslomalla selkäkipujen takia, joten ajattelin hieman raottaa sisustussuunnitelmia, joita oon meidän makuuhuoneen varalle suunnitellut. Edelleen kaikki liikenevä aika on mennyt työpäivistä palautumiseen eli rentoutumiseen, sekä makkarin mietintään, jossa nyt ei lopulta ole kamalasti miettimistä ollut x) Saatan aloittaa käytännön toteutusta jo tänä viikonloppuna, sillä en enää millään jaksaisi odottaa sitä kahta viikkoa ennen töiden päättymistä.

Makkari on siitä suht helppo sisustaa moderniksi, että siellä meillä ei ole paljonkaan ylimääräistä krääsää, eikä tilaa, jota pitäisi täyttää.
Värimaailma makkarissa on ollut valkoinen, musta ja violetti, ja siinä aion pysyäkin. Niiden lisäksi kuitenkin tulee nyt vielä harmaa. Juuri jostain luin, että mustavalkoisuus on jo so last season, mutta kuten kaikkien trendien kohdalla, mä tulen jälleen jälkijunassa, ja mulla on vasta nyt tämä mustavalkovillitys päällä :)

Makkaria pari vuotta sitten. Taulut seinällä, matot + päiväpeite on menneet vaihtoon.


Ihan ensimmäisenä huonokuntoiset tapetit revitään pois. Niitä on maalailtu useaan kertaan, mutta uskoisin niiden lähtevän silti helposti. Ihana saada repsottavat boordit ja kummalliset reiät pois :) Kaksi seinää maalataan perusvalkoisella, jollaiset ne nytkin ovat, ja sängyn päädyn seinä maalataan Kalklitirin kalkkimaalilla. Oon epätoivoisesti googletellut noiden kalkkimaalien sävyjä, mutta kaikki näyttävät tosi samoilta eri kuvissa. Esim. sävy San Saccaria on joissakin kuvissa ihan liian vaalea, mutta joissakin yhtä tumma kuin vaikkapa Winter primo, ja toisaalta jälkimmäinen näyttää joissain kuvissa liian tummalta, ja joissain juuri passelilta. Ja joissakin näytekuvissa jopa valkoinen Ivory näyttää vaaleanharmaalta. Oon kuitenkin päätynyt joko Concrete primo- tai Winter primo -sävyyn (näillä näkymin ainakin :D), sillä mieluummin seinästä tulee liian tumma kuin liian vaalea, haluan sen erottuvan.

Jos seinien maalaamisen jälkeen jää vielä intoa, ja toivon että jää, ajattelin maalata meidän sängynrungon mustaksi. Se on tällä hetkellä tummanruskea eikä sitä välttämättä tartteisi maalata, mutta se tekisi huoneen värimaailmasta vähän yhteneväisemmän. Tosin isän tekemä tammiarkku jäisi vielä ennalleen rikkomaan kaavaa. En ole vielä päättänyt jaksanko hioa rungon vai käyttäisinkö vain tartuntapohjamaalia. Hiomalla pääsisi edullisemmin, mutta on siinä aika homma. Kokonaan uusi sänky olisi tosi kiva, mutta siihen ei ole varaa.

Lisää makkaria pari vuotta sitten. Vanha kissojen puu on myyty, ja seinähyllyjen tilalle tulee todennäköisesti vain pari taulua.


Seinähyllyt jätän todennäköisesti pois kokonaan, sillä tunnun pärjäävän ihan hyvin ilmankin niitä. Sen sijaan parvekkeella tällä hetkellä oleva Anttilasta ostettu tikapuuhyllykkö siirtyy makkarin nurkkaan, ja saan siten säilytystilaa esim. kirjoille ja kasveille. Myin viime viikonloppuna kissojen harmaan kiipeilypuun pois, sillä tilasin Zooplussasta uuden. Uusi "puu" on itseasiassa Diogenes XXL -raapimistynnyri, joka vie vähemmän tilaa kuin vanha puu, ja on väriltään musta. Sen pitäisi mahtua samalle seinälle tammiarkun kanssa.

Hieman tekisi mieli vaihtaa yöpöydät johonkin pienempiin, mielestäni nykyiset on vähän turhan isot, kun ei siellä tule säilytettyä juuri mitään. Jos keksin jonkun edullisen ratkaisun, niin ehkä ne vaihtuvat, saa nähdä. Kartellin Componibili on alkanut kaivautua mun sydämeen, ja se sopisi huoneeseen ja raapimistynnyriin tuon tynnyrimäisen olemuksensa takia, mutta a) se on saakelin kallis, ja b) se saattaa olla halkaisijaltaan vähän liian pieni. Joku industrial-henkinen pienehkö peltitynnyrikin olisi ihan jees vaihtoehto jos sattuu tulemaan vastaan.

Alkuvuodesta vaihdoin makkariin raidalliset matot ja päiväpeiton, mutta keskenään ne kyllä riitelee jonkin verran.


Päiväpeittoja mulla on varmaan viisi erilaista, kun tuntuu ettei mikään sovi tuohon huoneeseen. Tällä hetkellä siellä on raidallinen violetin/pinkinsävyinen päiväpeitto, mutta raidallisten mattojen kanssa se saa huoneen näyttämään sekavalta. Materiaali tosin on loistava, intianpuuvillaa. Siitä on helppo puhdistaa kissankarvat ynnä muut. Joten harkinnassa on yksivärinen harmaa intianpuuvillapeitto, tai mahdollisesti joku aavistuksen kiiltäväkankainen, jolloin peitto näyttäisi enemmän hopealta. Tämän päätän varmaan siinä vaiheessa, kun tiedän millainen harmaasta seinästä on tullut. Todennäköisesti mattapintainen puuvillapeitto sopisi betonimaisen seinän kanssa paremmin. Ehkä koristetyynyihin voisi hommata jotkut blingbling-päälliset.

Ostoslistalla on vielä valoköynnös tikapuihin. Mietin "hehkulamppuköynnöksen" ja Happy Lightsien välillä, mutta päädyin jälkimmäisiin, sillä en kaipaa makkariin enempää kirkasta valoa, kuin mitä kattolamppu antaa. Happy Lights on kuitenkin enemmän tunnelmallinen ratkaisu. Värinä harmaa Graphic, johon ostan vielä muutaman erisävyisen violetin pallon vaihdettavaksi.




Kun kaikki tää on valmista, niin jää kylläkin vielä yksi ongelma. Nimittäin ovet ja niiden karmit. Koko kämpässä ovet on kellertävän, likaisen valkoiset ja todella epämääräisen näköiset muutenkin, ja ne näyttävät vielä likaisemmilta kun ympärillä on puhtaanvalkoinen seinä. Uskoisin, että vuokranantajalla ei olisi mitään sitä vastaan, että maalaisin nekin uudelleen, mutta siinä tapauksessa maalaus pitäisi tehdä kämpän kaikille oville, sillä eihän oo mitään järkeä maalata vain 2/6 ovista. Mutta 6 ovea molemmilta puolilta on kyllä aika saatanasta -.- Tämä oviasia jää siis vielä hautumaan.

Ootan jo kovasti että pääsen tän kanssa alkuun :)

1 kommentti:

  1. Hyviä suunnitelmia on teillä makkaria varten, mielenkiinnolla odotan lopputulosta! :) Meillä kanssa pitäisi makkaria rempata, varsinkin kun lapsi ehti piirtää seinään 1m x 1,5m kokoisen taideteoksen. Onneksi juuri sille seinälle, mistä meinattiin tehosteseinä tehdä, niin ei haittaa! :) Tai voisihan sen vaikka kehystää, mutta tarkoitus oli värejä muuttaa kyseisessä huoneessa. ^^

    VastaaPoista