torstai 25. kesäkuuta 2015

makkarin upgreidaus




Makuuhuoneen uudistus alkaa nyt olla loppusuoralla. Koko hommaan meni aika paljon odotettua kauemmin aikaa, sillä työtäkin oli enemmän kuin mitä odotin.

Homma alkoi tapetin repimisellä, jonka aikana paljastui, että seiniä ei ollut tasoituksen jälkeen pohjamaalattu lainkaan, vaan alkuperäinen tapetti oli laitettu suoraan tasoitteen päälle, paikoin selkeästi jollain liimalla. Vaikka tapettikerroksia oli parikin, ja niiden päältä oli maalattu pariin kertaan, niin tarpeeksi kostutettuina ja tarpeeksi veden vaikuttaneena vuodat lähti suht hyvin irti, ja suurimmaksi osaksi melko isoina paloina. Joitakin kohtia sai hinkuttaa pikkiriikkisinä paloina irti, ja sen arvaa mitä seinäpinnalle käy kun metallilastan kanssa raavitaan liimattua tapettia irti.
Seinät oli niin kamalan näköisiä, että koko hoito piti ylitasoittaa. En ole ikänäni tasoittanut ainuttakaan seinää, mutta halusin kokeilla tehdä sen itse, ajatellen että "kuinka vaikeeta se nyt voi olla". No yllättävän vaikeaa :D Nurkat oli vaikeita, sekä se, että seinän pinta pysyy tasaisen ohuena siitä tasoitteesta. Ja erityisesti se, ettei jäisi kovasti lastan jälkiä, joskin sen sai korjattua hiomalla. Yhteensä seinät tulikin hiottua vissiin kolmeen kertaan kokonaan ja pariin kertaan pelkkien kittipaikkailujen kohdalta (kaikki käsin tietysti). Tein nämä kaikki jotakuinkin yksin, ja käsi väsyi helposti varsinkin tasoittaessa, joten mentiin melkein 1 seinä / pvä -tahdilla, ja siksi seinäremppa kestikin niin kauan.

Viimeiset tapetit lähdössä


Tasoituksen ja loppujenkin kolhujen ja kolojen kittaamisen jälkeen pääsin laittamaan pohjamaalin. Varastosta löytyi vielä jotakin melko vanhaa pohjamaalia, jota en edes muista mihin ollaan käytetty (sillä oli jotakuinkin täysinäinen purkki), joten pistettiin sitä ensin pari kerrosta jokaiseen seinään. Sen jälkeen pintamaaliksi samaa mitä keittiöönkin, mikä tosin oli sisäkattomaalia eikä kestä kovin kovaa kulutusta, mutta siinähän on sitten kestämättä :P Tykkään sen tasaisesta ja matasta pinnasta, eikä meidän seinien niin kovaa kulutusta tarvi kestääkään. Plus että en ollut valmis ostamaan mitään uusia maaleja varsinkaan sen tasoitepurkin jälkeen.
Yhdelle seinälle ostin Kalklitirin kalkkimaalia sävynä Concrete primo. Kyseinen seinä maalattiin ensin yhdellä kerroksella pohjamaalia ja toisella sisäkattomaalia ennen kalkkimaalin sutimista. Tasoitevaiheessa mietin kyllä pariin kertaan, että teenkö nyt vaan paljon turhaa työtä maalaamalla kyseisen seinän, kun lopputulos on lähes samanlainen kuin pelkän tasoitteen jälkeen. Päätin kuitenkin tehdä homman kunnolla jo senkin takia, että maalipinta varmaankin kestää enemmän mahdollisia kolhuja kuin tasoitepinta.

Maken ostama pensseli oli tasoituspensseli ja vähän liian ohut kalkkimaalin levittämiseen, joten suosittelen paksumpaa pensseliä.


Kalklitirin kalkkimaali on käytännössä jauhetta pussissa, joka sekoitetaan kylmään veteen esim. vispilän kanssa. Se levitetään paksulla ja laadukkaalla, pitkäkarvaisella pensselillä, ei telalla. Ensimmäinen kerros oli helppo levittää pohjamaalin päälle, vaikka kalkkimaali olikin aika vetistä (tai ehkä juuri siksi). Levitin ensimmäisen kerroksen pelkin pystysuorin vedoin ja jäljestä tulikin aika tasaista. Pensselinjäljet näkyivät silti, joten päätin toisen kerroksen vetää sitten vähän miten sattuu, halusin pinnasta epätasaisemman ja korostettuja pensselinjälkiä. Toinen kerros oli vaikeampi levittää epätasaisen ja huokoisen kalkkimaalin päälle, ja lisäsinkin maaliseokseen vähän vettä, jotta se levittyisi helpommin. Mulla kävi niin, että vaikka sekoittelin maalia sillon tällöin ämpärin pohjasta saakka, niin jauho pakkaantui lopulta pohjalle. Ja kun toisen kerroksen päätteeksi päätin laittaa loputkin seinään "sinne tänne", niin pohjalla oleva maali oli merkittävästi tummempaa ja paksumpaa kuin aiempi. Lopulta seinä oli epätasainen niin pensselinjälkien kuin värinsä puolesta, mutta ei ihan sillä tavalla kuin halusin. En todellakaan aikonut ostaa uutta satsia kallista kalkkimaalia, joten onneksi silmä on nyt jo tottunut tuohon seinään, vaikkei sen maalaaminen mennytkään ihan kuin Strömsössä. Jälkikäteen voisin sanoa, että jos kalkkimaalilla haluaa tasaisen pinnan, niin saattaisin maalikerrokset jättää jopa yhteen, kunhan sen yhden kerroksen tekee huolellisesti.

Kalkkimaali ensimmäisen kerroksen lähes kuivuttua, näyttää melko tasaiselta.



Kevättalvella ostin vanhan ikkunan, käsittelin kissojen studiokuvat uudelleen, ja tein niistä taulun.



En halunnut jättää mun alkuperäistä suunnitelmaa kesken, joten otin projektiksi myös sen sängynrungon maalaamisen. Hioin rungon kevyesti ja maalasin puolihimmeällä mustalla kalustemaalilla. Funtsin ensin myös lakkaamista, mutta runko on jo sen verran vanha, että menee todennäköisesti vaihtoon kun on varaa, niin mitä vähemmän vaivaa nään sen eteen nyt, niin sitä parempi :P Kissojen kynnet varmasti tekee maalipintaan jotain skraiduja, mutta niitä voi sitten paikkailla... Sängyn maalaamisessa ei mennyt enää kauaa, kun alkuperäinenkin väri oli tumma, ja selvisin suurimmalta osin yhdellä maalikerroksella.

Yöpöydät ovat koko tämän ajan tuottaneet paljon päänvaivaa. Joka tapauksessa halusin vanhoista eroon, sillä ne olivat vaan liian isot. Juuri kun olin päättänyt investoida edes yhteen Componibiliin, aloinkin epäillä sen sopivuutta ja ulkonäköä. Ei, mä haluankin jonkun siron jakkaran. Mutta niissä ei ole säilytystilaa. Tarvitaanko me yöpöytiin säilytystilaa? Make voi laittaa rojunsa muualle. Olin fiksoitunut pyöreään muotoon, että juu, pyöreät pitää kyllä olla. Kunnes totesin, että pyöreään ei kyllä mahdu edes pöytälamppu, joita en meinaa vaihtaa. Päädyin sitten lopulta Jotexin jakkaroihin, joita sai paketissa kaksin kappalein jo valmiiksi. Säilytystä varten löysin meidän kaapeista kannelliset laatikot, jotka sopikin jakkaroiden alle kuin nenä päähän.





Olin vielä kiva vaimoke, ja väsäsin Maken puolelle ns. apupöydän läppäriä varten, vaikka vihaan sitä, että Make katsoo läppäriltä jotain videoita kun mennään nukkumaan. Se ei tule pääsemään tavastaan eroon vaikka kuinka käskisin ja huutaisin, joten parempi tehdä kompromisseja. Make on aiemmin joutunut pitämään pöytälamppua lattialla, kun se ei enää mahtunut koneen kanssa yöpöydälle, ja siksi lamppu oli pitkään hajalla. Apupöydän ansiosta lamppu saa pysyä pöydällä koko ajan. Apupöytä on koottu kolmesta oikeaan mittaan sahatusta seinähyllystä, joita nyt on tämän kämpän uudistuksen jäljiltä jäänyt ylimääräisiksi. Kulmaraudoilla liitettiin kappaleet toisiinsa. Pöytä on siis tosi simppelisti tehty periaatteella "kunhan nyt ees kasassa pysyy", ja se on vähän isompi kuin varsinainen yöpöytä, eli ne saa vaikka vähän sisäkkäin jos on tarvetta.
Kattolamppu vaihtui jo tuossa alkuvuodesta, tämä timanttivalaisin on Ellokselta. Oli tarkoitus laittaa se ensin olkkariin, mutta se ei valaissut siellä tarpeeksi ja siksi siirtyi makkariin, missä saakin olla hämärämpää. Lamppu tekee hauskoja kuvioita kattoon ja seiniin :) Harmaa päiväpeitto on myös Ellokselta.

Parvekkeelta tikapuuhyllykkö siirtyi makkarin nurkkaan, sain osan hujanhajan olleista kirjoista sinne, pari kasvia, ja Happy Lightsit. Valoköynnös on ehkä vähän joulumainen kun se on päällä, mutta eipä sitä kai päällä tuu näin kesällä pidettyäkään.



 

Satukirjahylly :)




Facebookin kautta ostin eräältä naiselta sorkkaeläinten sarvia (hirven, peuran ja kauriin). Oon jo pitkään halunnut sarvia, mutta en halua samalla tukea metsästystä, joten en ole oikein tiennyt mistä etsiä. Nämäkin sarvet ovat kaikki ns. jättösarvia, eli niitä, joita nämä sarvipäät pudottelevat metsään ihan itsekseen. Tuo keskikokoinen, peuran sarvi pääsi sellaisenaan tikapuuhyllylle, muista en vielä tiedä mitä niille teen.







Strada-hyllykkö: Anttila
Happy Lights + irtopallot: Quriosa Interior
Kalklitir Concrete primo kalkkimaali: Lifestyle Nordic
Päiväpeite + kattovalaisin + matot: Ellos
Torkkupeitto: House / Prisma
Yöpöytäjakkarat: Jotex
Diogenes XXL -raapimatynnyri: Zooplus
Hyllykkö, matot, kattolamppu ja torkkupeitto olivat mulla jo aiemmin. Muiden pikkujuttujen lisäksi tähän muutokseen tuli tuhlattua lähinnä tasoitteen ja perusmaalien osalta (hienotasoite 10 l ja kalustemaali 1 l).


Huonekaluja tuntuu makkarissakin olevan vähän liikaa, sillä nyt ainoa mitä sinne toivoisin, on lisää tilaa. Ilman tikapuita tilaa olisi ollut enemmän, mutta mun mielestä se näyttää niin virkistävältä, että tahdon sen siellä pitää. Mutta kun näillä huonekaluilla mennään, niin lisää tilaa ei voi saada :P Tällä hetkellä ainoastaan tauluja puuttuu seinältä, haluan olla varma mitä sinne laitan.
Kaikilta muilta osin oonkin tosi tyytyväinen uuteen lookkiin. Kalklitir-seinä näyttää ihan upealta, sängyn rungon maalaaminen vaikutti yllättävän paljon yleisilmeeseen, ja vihdoin meillä on sopiva päiväpeittokin, ja rauhallisempi ilme makkarissa noin ylipäänsä. Ja tein kaiken ihan itte :) Minusta tää uusi makkari on niin ihana, että voisin vaan lymyillä vällyjen alla päivästä toiseen ja vaan ihastella sitä x) Pidän siitä, että huoneella on nyt yhteneväinen yleisilme. Se on myös mukavan synkeä olematta kuitenkaan liian synkkä tai tunkkainen. Nämä kuvat tosin otin verhot ja valot kiinni ja salaman kanssa, jotta harmaan seinän vivahteet näkyisi paremmin. Miksi makuuhuoneen edes tarvisi olla kovin valoisa, nukkumaanhan sinne mennään. Itseasiassa tuossa eräänä iltana kun verhot oli kiinni, ikkuna auki, ulkona satoi ja valoköynnös oli päällä ja itse peiton alla, niin tuli ihan syysfiilis. Aloin jo odottamaan syksyä vaikkei kesäkään ole vielä alkanut :D

Noita ennen-kuvia kun etsin, rupesi naurattamaan ihan hirveästi, kun sekä ennen- että jälkeen-kuvissa kissatkin on lähes samoissa asennoissa x) Kissoiltakaan ei btw. hävinnyt makkarin kiipeilypuu kokonaan, vaan ne saivat Zooplussalta Diogenes XXL-tynnyrin vanhan puun tilalle.

Mitäs muut pidätte uudesta lookista? :)

8 kommenttia:

  1. Nuo Happylightsit on ihanat! Mulla on heinäseivästikkaat mitkä tarvis juuri tuommosen valosarjan joten saatan matkia ideaasi :) Kivat kun saa itse koota mieleisen väriyhdistelmän. Makkarinne kokonaisuudessaan vaikuttaa hyvin kodikkaalta ja näkee että on ajatuksella ja tunteella sisustettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yllätyin kyllä vähän, että noiden Happy Lightsien valo on niinkin himmeää, odotin että olis vähän enemmän valaissut. Toisaalta sen itse valosarjanhan vois koittaa korvata jollain kirkkaammalla, kun nuo pallot joka tapauksessa työnnetään niihin polttimoihin ihan ite :P
      Sellaiset hehkulamppujen näköiset valosarjat oli mulla kanssa vaihtoehtoina, mutta nää houkutti vähän enemmän, kun näihin sai enemmän väriä :)

      Poista
  2. What a beautiful room! xx
    http://retro-electric.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. Wau, ihana muutos makkarissa! Jotenkin sellainen rauhallinen fiilis välittyy. :) Kelpaa kyllä tirsottaa tuolla! Oot kyllä hirviän kätevä tekemään ja laittamaan. :)

    Munki ukko oli sellanen et läppäriltä aina kahteli jotain sarjoja ku painuttii nukkumaan, josaki vaiheessa kilahin sille siitä niin, että rupeski jäämään se tapa pois.. :D ONNEKSI! Nykyää se kyl sit värkkää puhelimella sängys ku aletaa nukkuu................

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun laitoin noi jakkarat yöpöydiksi, niin hiffasin, että se on sen verran matalalla, että vaikka Make kattoiskin läppäriltä jotain, niin se kirkas ruutu ei mollota mun silmiin! Se kyllä yleensä kattelee niitä juttuja kuulokkeet päässä, niin mua on eniten häirinnyt se näytön valo. Joskus kun sillä oli kuulokkeet rikki, niin meinas kyllä ihan totaalisesti palaa käämi.

      Poista
  4. Muakin nauratti noi kissat samoissa kohdissa ennen ja jälkeen xD
    Kiitos taas vaan tästä sisustusvimmasta!! Hieno makkari ♥ Mun pitäis tapetoida omani, mutta en oo uskaltanut aloittaa hommaa kun saan ne paperit saletisti aivan vinksin vonksin...
    Tykkään myös erityisesti noista pallokoristeista, kun ne mätsää muuhun sisustukseen niin hyvin!^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, miten noi kissat onkin valinneet tommoset omat paikkansa tuolta sängyltä x)
      Mun kanssa välillä tekis mieli laittaa jotain tapettia johonkin, kun niitä on nykysin niin tosi nättejä. Mutta tästäkin kämpästä ollaan alunperin jouduttu tapetit repimään siksi, että kissat on jo alottaneet puuhan. Ei ois kiva jos uusi tapetti on ollut seinässä vuorokauden verran, kun huomaan siinä ensimmäisen repimisreiän :P Joten oon tyytynyt näihin maalaushommiin :) Mutta onneksi erilaisilla maaleilla ja työvälineillä saa kivasti elävää pintaa seiniin, niin se auttaa jo aika paljon.

      Poista