perjantai 28. maaliskuuta 2014

visi-näyttö ja kevätfiiliksiä

Heippa vaan :)

Tämä viikko on ollut henkisesti tosi rankka, sillä meillähän tosiaan oli vihersisustuksen näyttöviikko koulussa. Päivät olivat tosi lyhyitä, muutamia tunteja kerrallaan, keskiviikkona oli vain arviointikeskustelu, joka kesti vartin verran. Kaikki jännittäminen teki kuitenkin tehtävänsä, ja olin tosi väsynyt iltaisin, ja menin tosi aikaisin nukkumaan. Jotenkin kummassa sainkin kuitenkin nukuttua tosi hyvin, vaikka näytön sujuminen jännittikin.

Niin siinä sitten kävi, että näyttötyö meni läpi niin että heilahti :) Sain tosi paljon positiivista palautetta, mistä tuli ihan hirveän hyvä mieli. Myös arvioijat oli musta ihan huipputyyppejä. Kirjoitin näyttötyörumbasta ja koko visi-kurssista enemmän toisen blogini puolelle, joten jos kiinnostaa vähän yksityiskohtaisempi kertomus, niin klikkailepa sinne :)
Tässä nyt vielä nuo lopulliset istutukseni:



Tällä viikolla koulun ohella oon siis lähinnä istunut kotona ja jännittänyt tai katsonut Lostia, keskiviikkona sain sentään aikaiseksi käydä Viltsun kanssa aamulenkillä. Eilen palautekeskustelun jälkeen kävin kaupasta ostamassa siideriä, ja Make haki meille pizzat, eli pientä mässäilyä näytön läpäisemisen kunniaksi :) Nyt on sitten hyvä palata taas normaaliin ruokavalioon, elämään ja päivärytmiin. Ensi viikolla on heti jo morsiussidontaa.

Aamiainen: paistettuja nakkeja ja paprikaa, 1 keltuainen ja 3 valkuaista, kurkkua ja tomaattia, mehukeittoa, kahvia ja vettä.

Lukemista viikonlopuksi
 

Tänään aloitin aamuni ihan rauhassa ja runsaalla aamupalalla, ja puolenpäivän jälkeen lähdin katsomaan Honkkarin viherpihan tarjonnan, sillä tajusin että tässä vaiheessa kevättä taitaa olla jo orvokkejakin myynnissä. Ostin sitten yhden pienen orvokkiamppelin, pari krookusta ja pari helmililjaa. Tilasin tuossa aiemmin viikolla Puutarha.comista kesäkukkia, eli niitä kesäkukkia on kokonaisuudessaan tulossa aikamoiset määrät, joten pidin järjen näiden kevään ensimmäisten kukkien ostamisen kanssa :) Pääasia että saa vähän jotain kevään tuntua tuonne partsille, kun se on nyt siistissä kunnossakin. Kissatkin on olleet innoissaan, kun pääsee taas parvekkeelle päikkäreille, ja aurinkoon ihmettelemään sisäpihan menoa :) Varmaan kohta alkavat taas kasvattaa kesäturkkeja... Meidän kissat kasvattavat aina kesäksi ihan mielettömät turkit, ja sitten talvipakkasilla ne on kesäbikineissä. Kaipa se johtuu vaan siitä, että ovat sisäkissoja eivätkä talvella käy ulkona.



Kävin sitten ensimmäistä kertaa paikallisella Megamyyntiareenalla, mutta en sieltä paljonkaan ostettavaa löytänyt. Olin siinä käsityksessä, että siellä pitäisi kaiken olla ihan megahalpaa, mutta ei kyllä todellakaan ollut. Yhden tunikan sieltä löysin, joka maksoi 15€. En kyllä ihan käsitä vieläkään miksi sen halusin, koska tuollaiset kukka-/havaiji-/tms. jutut on mielestäni öklöjä, mutta kai tuossa sitten oli väritys kohdallaan tai jotain :D Siis voi hyvinkin olla että kadun vielä tuota ostostani, mutta on se tälläkin hetkellä päällä.
Ostin vitosella myös tuollaisen Lumottu-kirjan, mikä vaikutti mielenkiintoiselta. Yksi myyjistä tuli vielä kertomaan, että on itse ihan koukussa tuohon kirjaan.



Huomenna meinaan viedä noita istutuskamoja Mustiolle. Muuten taidan ottaa ihan vaan rennosti, ja jos pääsis vähän ulkoilemaan ja zumbailemaan, kun ei tullut tällä viikolla sen saralla paljonkaan tehtyä :P Oli ensin tarkoitus vetää viikonloppuna perseet, kävi näytön kanssa sitten kummin päin tahansa, mutta nyt ei kyllä ole enää fiilistä kunnon känneihin, eikä toisaalta kukaan ole ilmoittautunut bileseuraksikaan. Eli vissiin imeskellään kaljaa ja siideriä Maken kanssa kotona kahestaan :D

Täällä siis pääasiassa hyviä kevätfiiliksiä ilmassa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti