Kohdunkaulan syövän esiaste ja kohdunpoisto, osa 3: leikkauspäivä

Tosiaan vuodenvaihteen tienoilla sain sitten kirjeen kotiin, että leikkauspäivä on 8.4.2025, eli oli vielä hyvää aikaa vähän jännittää ja käydä koulutus loppuun. Sattumalta myös mun kaveri oli siirtänyt omaa leikkaustaan huhtikuulle, ja lopulta hänen leikkaus olikin neljä päivää ennen mua :D Tämä oli kyllä varmasti mun alkuvuoden pelastus, kyseltiin toisiltamme fiiliksiä ja mä sain tietää leikkauspäivästä kaiken ennen kuin menin sinne. Mut on kerran muksuna nukutettu ja leikattu, kun multa leikattiin kitarisat, mutta enhän mä siitä mitään muista. Eli ei mulla ollut hajuakaan mitä odottaa, kun menee leikkaukseen.

Oikeastaan koko tänä aikana mua ei pelottanut lainkaan itse leikkaus, että miten se sujuu ja mitä jos tulee komplikaatioita. Ehei. Mun suurimmat huolet on olleet (suunnilleen myös tärkeysjärjestyksessä):

1. Pitääkö mun ottaa kaikki lävistyksetkin pois? Mitä jos ne umpeutuu?
2. Joudunko pistämään napapiikkejä? Kuinka iso se piikki on?
3. Kuinka paljon liikkuminen sattuu leikkauksen jälkeen? Mitä ylipäänsä voin tehdä?
4. Miten pärjään kotona kuuden kissan kanssa, kun ei saa kyykätä tai kumartua?
5. Kenet saan auttamaan mahdollisesti päivittäin?
   

No, vastaan näihin tarinan edetessä. 

Neljä päivää ennen leikkausta piti käydä verikokeissa ja sydänfilmissä. Eipä ole sydänfilmiäkään multa koskaan otettu, ja sen otti multa sellainen nuori kolli pensseliviiksineen :D

Mun kohdunpoisto tehtiin päiväkirurgisena tähystysleikkauksena, kuten ne nykyisin monesti tehdäänkin. Eli sairaalaan heti aamuseitsemältä ja illemmalla kotiin. Kotiinpääsy samana iltana tosin edellyttää sitä, että potilaalla on toinen aikuinen seuranaan seuraavan yön yli sekä kyyti kotiin. Jos näin ei ole, niin voi jäädä seuraavaksi yöksi osastolle. Mulla miesystävä tuli mun luokse ensimmäiseksi viikoksi ja kuskasi mua mennen tullen. Kysyin miestä apuun heti kun jostain luin sanan "napapiikit". Hell no, minähän en itteäni pistele! No Heko suostui niitä pistämään, joten samalla värväsin sen kissa-asiamieheksi sille leikkauksen jälkeiselle viikolle. Eli hän saisi putsata kissojen hiekkalaatikot ja ruokkia ne.

Viikko ennen leikkausta TYKSin hoitaja soitti mulle ja kyseli muutamia esikysymyksiä ja mä sain myös kysyä jos joku asia vielä mietitytti. Siis asia, mikä mua on kiistatta eniten huolestuttanut koko tämän prosessin aikana, on ollut mun lävistykset; miten saan ne pois ja takaisin, ja mitä jos ne menee umpeen. Kyllä, ihan oikeasti, tämä oli mun huolista suurin. Panikoin tätä jo silloin, kun varauduin siihen, että mun täytyy mennä magneettikuviin. Sitten kun kävi ilmi ettei niihin tarvitse mennä, olin helpottunut. Kunnes kuulin, että leikkaukseen ne kuitenkin tarvitsee ottaa pois. Mulla on korvissa paljon rustokoruja, ja osa niistä on sellaisia, ettei palloja ole avattu kymmeneen vuoteen. En ole koskaan edes yrittänyt ottaa niitä itse pois. Puhelimessa kerroin vielä hoitajalle, että mulla on korvissa lävistyksiä, joita en saa pois, mutta kasvojen lävistykset kyllä saan. Lähtökohtaisesti leikkaukseen pitäisi ottaa kaikki korut ja lävistyksetkin pois, sillä leikkauksessa käytetään polttolaitteita, jotka voi ottaa häiriötä metalleista. Mutta oli kuulemma ok jättää korviin lävistykset, kunhan vaan leikkaussalihenkilökunnalla on etukäteen tieto näistä. Joten lävistykset kirjattiin mun tietoihin.

Kysyin myös napapiikeistä tässä vaiheessa, koska missään keskusteluissa niitä ei otettu aiemmin esille. Napapiikkejä siis määrätään ehkäisemään leikkauksen jälkeisiä veritulppia, mutta siihen on olemassa pisteasteikko, jonka mukaan potilaalle niitä määrätään. En muista tarkkaan mistä kaikista pisteitä saa, mutta tietyistä sairauksista muistaakseni sekä ainakin tupakoinnista. Tupakointi suositellaan lopettamaan hyvissä ajoin ennen leikkausta, ja näin vanhana röökimuijana onnistuin kuin onnistuinkin lopettamaan sen tammikuussa, joten siitäkään ei pisteitä herunnut. Eli en täyttänyt napapiikkien kriteerejä, jee! Lisäksi kohdunpoistopotilaitakin kannustetaan lähtemään liikkeelle niin pian kuin mahdollista, ja oletuksena on siis se, että potilas liikkuu kotona suht hyvin ja useasti eikä jää sängyn pohjalle.

 

Leikkauksen vastaisena yönä nukuin suht hyvin, vaikka unet jäikin lyhyiksi. Ruuatta piti olla 6 tuntia ja juomatta 2 tuntia ennen leikkausta. Varhain aamulla join pienen kupin mustaa kahvia sekä PreOp-juoman. Kuudelta lähdettiin kohti Turkua ja hiukan ennen seitsemää olin ilmoittautumassa ja sain sairaalarannekkeen. Hetki odoteltiin hoitajan kutsua, ja hän lähti samantien antamaan mulle kenkiä ja sairaalavaatteita, ja ohjasi pukkariin. Sain sairaalan omat alushousut, housut, leikkauskaavun, aamutakin, tukisukat ja sandaalit. Vaatteet oli kaikkinensa hyvin epämukavia, ainoastaan leikkauskaapu oli suht mukava ja pehmeä :D Hoitaja ohjasi jättämään puhelimen ja muut mahdolliset tärkeät jutut pukukaapin etuosaan, jotta hoitaja saa ne näppärästi myöhemmin tuotua mulle. Olin varannut pienen survival kitin tyhjään silmälasikoteloon, jonka jätin pastillien ja puhelimen ohella siihen hollille.

Aluksi oli hoitajan tarkastus, siellä kyseltiin monia samoja kysymyksiä kuin puhelimitsekin, tarkastettiin paino, verensokeri ja verenpaineet. Oli paineet hiukan koholla, mutta kyllä oli melkeen jännäkakka housuissakin :D Sain siinä kohtaa myös esilääkityksenä 2 x 500mg Panadolia ja sain juoda vesilasin loppuun, mikä tuntui ihanalta kun janokin jo vähän oli. Hoitaja antoi mulle mukaan leikkaussalimyssyn sekä lämpöpeiton. Sen jälkeen oli vielä leikkaavan lääkärin tarkastus ja ultraääni, ja hän tarkasti vielä että ollaan molemmat samaan leikkaukseen menossa ja että oon ainakin riittävällä tasolla ymmärtänyt mitä poistetaan ja miksi. Eli multa poistettiin kohtu ja munanjohtimet, mutta munasarjat jätettiin. Kysyin vielä tässäkin napapiikeistä ja en saanut :D Lääkäri myös selitti, että napapiikit on ihan vaan sellaisia kyniä, kuin insuliinikynät. Mietin, että mitä helvettiä, kun mä katsoin jonkun videon missä ne piikit oli ihan kunnon neuloja. Lääkäri myös sanoi, että heillä niitä napapiikkejä määrätään ihan aniharvoin tällaisen leikkauksen jälkeen. Oon koko ajan tiedostanut, että keskityn huolineni ihan omituisiin asioihin, kuten lävistykset ja napapiikit, en tiiä onko se ollut joku suojakeino vai mikä, mutta tiedän että nää kuulostaa hyvin vähäpätöisiltä ongelmilta.

Lääkärin tarkastuksesta päästyäni otin kasvolävistykset pois ja vein ne ja puhelimen pukkariin, ja istuin hetkeksi Hekon kanssa odottelemaan, kunnes toinen hoitaja mut jo kutsuikin mukaansa leikkaussaliin klo 8. Sinne kävelin ihan omin jaloin, ja siinä salin sisäpuolella tulikin pieni viime hetken paniikki ja kyyneleet alkoi valua kun asetin myssyä päähän. Hoitajat ja anestesialääkäri esittelivät itsensä ja kävin makaamaan leikkauspöydälle, joka muistutti monelta osin gynekologin penkkiä, sillä jalat olivat jotakuinkin samassa asennossa. Ne myös sidottiin kiinni jalkatukiin. Itselle ei tästä sitomisesta ainakaan tullut mitään pakokauhua, vaikka jännitin vähän sitäkin. Jalkatuet oli mukavat eikä siinä ollut mitenkään paha olla. Siinä maatessa hoitaja lätki muhun kiinni kaikenmaailman tarraa ja lätkää samalla kun anelääkäri kyseli multa taas kysymyksiä, joista en muista ainuttakaan. Hän ihasteli mun käsivarren kissatatuointia ja kyseli multa mun kissoista samalla kun kuivasi kyyneleitä mun poskelta. Mun päälle laitettiin tuo lämpöpeitto ja sain ottaa pienen happitankkauksen ja vetää maskista sitruunantuoksuista happea oikein syvään henkeen. Hoitaja laski mun korvien lävistykset ja anelääkäri tuikkasi kanyylin kämmenselän suoneen. Tämä oli heittämällä päivän kivuliain ja ikävin kohta eikä sekään kestänyt kauan. Pian alkoi kuitenkin rauhoittavat aineet valua suoneen, ja lääkäri taisi juuri ja juuri ehtiä sanoa "ajattele jotain mukavaa, vaikka näitä sun kissoja" -lauseen loppuun, kun jo tipahdin.

Seuraava havainto oli heräämöstä, kun hoitaja herätteli ja heti kysyi kipua asteikolla 1-10. Vastasin 4-5, mutta mitään varsinaista kipua ei ollut, alakerrassa vaan vähän tuntui että siellä olisi taas joku instrumentti. Sain sitten lisää kipulääkettä. Kello oli tuolloin hiukan vaille 12. Päästä huippasi vähän, mutta täytyy sanoa, että aika monesti aamuyön humalassa maailma on heittänyt paljon enemmän ja oksettanutkin reippaasti :D Nyt hämmästyin kuinka hyvältä olo tuntui. Ei ollut kipuja, kurkku ei ollut hengitysputken jäljiltä kipeä, suu ei ollut kuiva, ei oksettanut, eikä olo tuntunut turvonneelta. Ainoastaan oli hiukan vilu, mutta sain pian lämpöpeiton jälleen päälleni. Melko pian virtsakatetri otettiin pois. Se ei sattunut, mutta tuntui vähän epämiellyttävältä. Katetri laitettiin vasta leikkaussalissa kun olin jo nukutettuna. Hoitaja auttoi mulle housut jalkaan, päätä yläasentoon ja toi mulle pillimehua sekä pitkävaikutteisen kipulääkkeen. Verenpainetta tarkkailtiin vähän väliä, ja mä siinä torkahtelin varmaan yhteensä reilun tunnin. Kyselin mitä lääkkeitä muhun menee (parasetamolia ja Oxynormia) ja kehuin hoitajaa ihanaksi. Mömmöt varmasti auttoi asiaa, mutta mulla on nykyisin tapana antaa positiivista palautetta kasvotusten jos siihen on aihetta :D Sitten kun tuntui että olin jo aika hyvin tolkuissani, niin toinen hoitaja tuli kärräämään mut pyörätuolilla lepohuoneeseen. Sängyn laidalle istuminen ja jopa pyörätuoliin siirtyminen sujui aika hyvin, vaikka vähän heitättikin. Jälkikäteen ajateltuna olisin toivonut, että heräämössä olisi voinut olla hiukan pidempään, siellä kun torkutti niin mukavasti, niin olisi ollut kiva nukkua ihan tiedostaen vähän pidempäänkin!

Lepohuoneessa oli hyvä olla.

 

Töttöröö.

Ymmärtääkseni tämä lepohuone on juuri niille, jotka ovat kotiutumassa samana päivänä. Siellä sänkyjen sijaan on säädettävät lepotuolit eli sielläkin on kyllä ihan mahdollista vielä nukkua. Tässä vaiheessa hoitaja kysyi mitä voisi mulle tuoda pukukaapista, ja että maistuuko ruoka ja juoma. Kaveri varoitteli etukäteen, että kurkku on sitten kuiva ja kipeä, joten älä ota kuivaa ruisleipää, mutta koska mulla ei ollut tällaista ongelmaa, niin otin sekä ruisleipää että jugurttia, pari kuppia kahvia, pillimehua ja vettä. Hoitaja toi puhelimen, pastillit ja silmälasikotelon. Viestittelin siinä erityisesti kohtalotoverini kanssa ja somea selasin vähän, mutta myös tuijottelin seinään ja olin vaan. Vähän oli vielä pää sekaisin ja esim. käsissä niin vähän voimaa, että en edes yrittänyt saada näppeihini mitään lävistyskoruja.
Aika pian alkoikin tuntua siltä, että pitäisi pissalle päästä, ja hoitaja lähtikin mua viereiseen vessaan saattamaan. En ehtinyt jännittää sitä onnistuuko pissan tulo vai ei, kun hätä tuli niin nopeasti :D Ja pissa tuli ihan hyvin eikä kirvellyt ollenkaan. Hoitaja toi mulle jo vähän kotiutusohjeita ja häntäkin kehuin ihanaksi :) Lopulta kokeilin lävistyskorujakin oikeisiin reikiin eikä mikään ollut mennyt umpeen, jee sillekin! Puoli neljältä laitoin miehelle viestin, että nyt sais tulla jo hakemaan.

Sain mukaani pari tujumpaa, pitkävaikutteista kipulääkettä, ja hoitaja nappasi vielä tippaletkut ja kanyylit pois, ohjasi mut lepäämöstä pukkareille ja ohjeisti mihin laittaa vaatteet. Tukisukat jäivät mun päälle, ja sain kotiin mukaan myös lämpöpeiton (se oli niin mukava ja ajattelin myös mun mummukissoja kotona) sekä oksennuspusseja varuille automatkaa varten. Laitoin myöskin vasta tässä vaiheessa pahoinvointirannekkeet päälle, sillä niillekään ei ollut ollut tarvetta. Pukkarissa kävin vielä yksin pissalla, mikä hiukan kirveli, ja menin sitten odotustilaan odottelemaan Hekoa. Kävely Majakkasairaalan parkkikselle onnistui tosi hyvin, ehkei nyt ihan normaalia vauhtia, mutta hyvin kuitenkin. Autoon istuminen vaati vähän enemmän keskittymistä, ihan hyvä ettei ole kovin matala auto :)

Kokemus päiväkirurgisesta leikkauksesta ja ylipäänsä sairaalassa olosta oli erittäin miellyttävä. Vaikka lääkäri tuntuikin vähän nuivalta, niin hoitajat olivat aivan ihania ja pitivät kyllä huolta, että kaikki on hyvin. Täytyy sanoa, että itsellä ei olisi ollut mikään kiire kotiin, olisin hyvin voinut jäädä pidemmäksikin aikaa lepäämään sairaalaan, sillä siinä juuri ennen kotiinlähtöä iski ihan hirveä väsymys.

Kotona leikkauspäivän ilta meni sängyssä puoli-istuvassa asennossa ja ylipäänsä opetellessa miten pystyy liikkua ja miten kannattaa nousta sängystä ylös. Ensimmäisenä yönä ravasin parin tunnin välein pissalla ja joka kerta kirveli. Bideesuihku auttoi tähän kirvelyyn. En myöskään pystynyt nukkua kuin selälläni, mikä jumitti kropan ja päätin nousta ylös viiden aikoihin aamulla. Jatketaan toipumisesta seuraavassa postauksessa :) 

Mitä odottaa tähystyksessä tehtävältä kohdunpoistoleikkaukselta?

• Leikkausaamuna kaikki sujuu hyvin sukkelaan, eikä tässä kohtaa ihan hirveästi ole enää aikaa kysymyksille, joten ne kannattaa oikeasti kysyä jo paljon aiemmin.
• Voin vannoa, ettet ymmärrä leikkauksesta tuon taivaallista, ota iisisti.
• Kipuja ei ole, ja jos onkin, niin saat kyllä lisää lääkettä, älä huoli. Hoitajat ovat ihania ja pitävät susta kyllä huolen.
• Alavatsalle tehdään yhteensä neljä pientä viiltoa, joista tähystysinstrumentit menevät sisään. Yksi näistä viilloista tehdään napaan. Kuulostaa ällöttävälle. Nämä vatsan haavat paranevat parissa viikossa.
• Leikkauksessa tähystyksessä leikataan kohtu irti. Emättimen pohjaan tehdään viilto, jota kautta kohtu vedetään ulos, ja pohja tikataan lopuksi kiinni. Tämän paraneminen ottaa pidemmän aikaa, noin pari kuukautta.
• Vatsaan laitetaan leikkauksen aikana hiilidioksidia näkyvyyden parantamiseksi. Se imetään leikkauksen loputtua ulos, mutta kaasua jää yleensä vatsaan, joten vatsaa voi turvottaa aika kauankin leikkauksen jälkeen. Itsellä ei turvotusta ollut oikeastaan ollenkaan eikä vatsa tuntunut pinkeältä. Se voi tosin vaikuttaa, että mulla sitä vatsaa on ihan muutenkin.
• Hiilidioksidi aiheuttaa myös joskus hartiapistoja, eli hartioita saattaa särkeä. Hoitaja selitti, että kaasu lähtee liikkeelle kohti palleaa kun kävelee, ja että monella saattaa tulla ikäviä tuntemuksia palleaan tai hartioihin. Mä huomasin tämän ainoastaan silloin kun kävelin sairaalan parkkikselle autolle, alkoi palleaa pistämään samalla tavalla kuin joskus vaikkapa lenkillä. Se meni nopeasti ohi. Joillakin nämä voi kestää kauemmin. Hiilidioksidi voi aiheuttaa myös ilmavaivoja, miestä oli varoitettu :D
• Leikkauksen yhteydessä sulle laitetaan virtsakatetri sekä hengitysputki kun olet nukutettuna. Jälkimmäinen voi aiheuttaa kurkun kipeyttä ja suun kuivuutta, ja useampikin neuvoi mua ottamaan sairaalaan mukaan jotain suuta kostuttavaa, sillä vesikään ei meinannut auttaa. Otin siksi xylitol-pastilleja. Mutta mulla ei ollut tätäkään ongelmaa, sillä herätessä ennemminkin tuntui että kuola valuu. Mulla hengitysputki oli jo otettu pois kun heräsin (tai mistä mulla on muistikuvia), ja katetri otettiin pois melkein heti heräämisen jälkeen.
• Anestesia aiheuttaa pyörryttävää ja huonoa oloa. Itselle pahoinvointirannekkeet, jotka perustuvat akupainantapisteisiin, on aiemmin auttaneet matkapahoinvoinnissa ihan merkittävästi, joten otin ne varmuuden vuoksi mukaan. En kuitenkaan tarvinnut niitäkään.
• Pissaaminen voi olla haastavaa katetroinnin jälkeen, ja pääset kotiin vasta kun pissa kulkee kunnolla. Alkuun se voi kirvellä, mutta suihkuttelu auttaa.
• Vuotoa tulee jonkin verran vielä sairaalassa ollessa, mutta pitäisi siitä rauhoittua.
• Osoitteessa Terveyskylä.fi on kattavasti infoa leikkauksesta ja nukutuksesta.
  

Hennin surgery survival kit:

• Piilolinssikotelo tai pieni pillerirasia poistettaville lävistyksille (tämä lävistysjuttu oli mulle niin big deal, että otin varmuudenvuoksi myös eri kokoisia koruja mukaan siltä varalta, että niitä olisi ollut hankala saada paikoilleen)
• Huulirasva (addiktio) 
• SeaBand pahoinvointirannekkeet anestesian jälkeiseen mahdolliseen pahoinvointiin
• Läkerol xylitol-pastilleja rutikuivaan suuhun