perjantai 9. syyskuuta 2011

10 suosikkirotuani

Tapetteja ollaan jo tällekin päivälle revitty, ja tällä hetkellä mulla on vähän tylsää, joten ajattelinpa tarttua haasteeseen. Bemaryn Karvahelvetti-blogista löysin "10 suosikkirotuani" -haasteen, koiraroduista siis, ja ajattelin vastailla siihen omilla vastaavilla. Mä en ole ihan hirveän rotutietoinen niin koirien kuin kissojenkaan kohdalla, enkä varsinkaan ole livenä tutustunut moniin eri rotuihin, joten päätin tehdä tästä sellaisen top5 kissarodut ja top5 koirarodut :D

Niille, joita eläinjutut ei kiinnosta, niin sorge vaan, sanoinhan että blogini on sekametelisoppa :)

Kissat:

(kuva)
1. Ragdoll

Ragdoll sopii luonteensa puolesta mulle aivan täydellisesti, ja siksi rankkasin sen ykköseksi. Se on rauhallinen, herttainen, seurallinen ja jokseenkin koiramainen kissa. Naamio ja siniset silmät iskevät myös ihan täysillä, ja tietysti puolipitkä pörröinen turkki. Suosikkivärini ragdolleilla on ruskea mitted (tai colorpoint), eli Nemon värinen.
Lisään tähän loppuun vielä Pyhän Birman, sillä se on ragdollin kanssa hyvin samankaltainen rotu, johon en tosin vielä livenä ole tutustunut.







(kuva)
2. Norjalainen metsäkissa

Ja varmaan menee iltateet väärään kurkkuun yllätyksestä :D Norjalainen metsäkissa on mun mielestä kaunein kissarotu mitä löytyy. Upea, pitkä ja pehmeä turkki, elegantti vartalo, siro pää ja korvatupsut :) Norskit ovat yleensä myös hirveän seurallisia, mikä mun mielestä on tärkeä ominaisuus kissassa. Kissa saa olla itsenäinenkin, mutta mä tykkään että lemmikki viettää mun kanssa aikaa.
Norskit ovat myös esim. ragdolleihin verrattuna valppaampia ja aktiivisempia.







(kuva)
3. Turkkilainen angora

Äärettömän kaunis kissa, tämäkin kuuluu II-kategoriaan eli puolipitkäkarvaisiin :D Nämä pidempikarvaiset ovat mun suosikkejani. En ole livenä tutustunut, mutta rotu- ja luonnekuvausten perusteella rankkasin kolmoseksi.










(kuva)
4. Itämainen pitkäkarva

Kaunis, hoikka ja elegantti itämainen <3 Ja ihana, puolipitkä turkki tuuhealla hännällä. Olen myyty! Tähänkään en valitettavasti livenä ole tutustunut, mutta ehdottomasti kyllä haluaisin, vaikka fiksu veto kissakuumeilun kannalta se tuskin olisikaan.
Tähän lisään perään vielä Balineesin, sillä se on kovin samankaltainen turkkia myöten pitkäkarvaisen itämaisen kanssa. Pidän myös Siamilaisista, mutta pidempi turkki vie aina voiton.







(kuva)
5. Somali

Ketun näköinen, upeaturkkinen, punaruskea kissa :) Kerrassaan hurmaavan näköinen ilmestys.














Koirat:

(kuva)
1. Collie

Kärkipäähän tulee väkisinkin sijoitettua rodut, joiden kanssa olen eniten ollut tekemisissä, ja koska meillä on aikoinaan ollut collie, en vaan yksinkertaisesti voi valita toisin :) Colliet on mahtavia seura-, palvelus- ja paimenkoiria, ne sopivat loistavasti koiraharrastuksiin sekä paimentamistöihin. Colliet ovat ystävällisiä, seurallisia, ja erittäin aktiivisia koiria, eli kaipaavat paljon tekemistä ja liikuntaa.
Toivon, että mulla vielä joskus on mahdollisuus ottaa itselleni collie, mieluiten blue merle -värinen, jolla olisi vielä eriväriset silmät :) Sitten joskus, kun mulla on oma talo ja tilaa temmeltää.
Pitkäkarvaisen collien lisäksi pidän myös lyhytkarvaisista, vaikkakin pitkäkarvaiseen tottumisen jälkeen lyhytkarvainen näyttää lähinnä hassulta :P Listaan tähän samaan myös Bordercollien ja Australianpaimenkoiran, joiden suhteen oon myös mieltynyt tuohon blue merle -väritykseen.

(kuva)
2. Leonberginkoira

Mun isällä on ollut leonberginkoiria melkein 15 vuotta, ja rodun edustajat ovat olleet todella ihania, ystävällisiä halinalleja, jotka eivät millään meinaa tiedostaa omaa kokoansa (joka myös lähentelee sitä nallea), vaan pitävät itseään pieninä sylikoirina ;) Ensimmäisen kerran kun leonbergejä näin, ihastuin niiden tummaan naamioväritykseen, sekä valtaviin tassuihin <3
Leonbergit ovat mahtavia seurakoiria, ja vaativat jo kokonsakin puolesta tilaa, ulkoilua ja aktiviteetteja.
Tähän samaan kastiin putoaa oikeastaan muitakin samantyyppisen ruumiinrakenteen omaavia isoja rotuja, kuten Newfounlandinkoira, Berninpaimenkoira ja valkoinen Pyreneittenkoira.




(kuva)
3. Saksanpaimenkoira

Itseasiassa mulla on hyvin vähän kokemusta saksanpaimenkoirista, mutta pitkällisen pähkäilyn jälkeen avokin kanssa tultiin tulokseen, että meille paras koirarotu olisi todennäköisesti juuri saksanpaimenkoira, ja avomiehen perheellä on sellainen joskus ollutkin.
Itse haaveilen, yllätys yllätys, pitkäkarvaisesta sakemannista, ja vielä parempi jos löytyisi musta, tai hyvin tumma ;) Mutta ihan sellainen perinteinenkin passaa :D Ja kerrostaloon meille ei tosiaan koiraa tule, eli sille ajakohta on sitten joskus hamassa tulevaisuudessa kun on oma talo ja oma piha.



(kuva)
4. Siperianhusky

Mun kokemukset huskyihin rajoittuu lapsena perhetuttujen naapurissa asustelleeseen koiraan. Ihastuin siihen päätäpahkaa, en ollut koskaan ennen nähnyt koiraa, jolla toinen silmä on sininen ja toinen ruskea :)
Eikä tieteskään haittaa yhtään, että tämä on se perinteinen "susikoira" ;) Olen kyllä rotukuvauksien perusteella todennut, ettei siperianhusky sopisi mun koiraksi lainkaan, on nimittäin aivan liian aktiivinen duracell-pupu tällaiselle laiskimukselle. Mutta voihan sitä aina katsella ja haaveilla :) Tämä olisi ehdottomasti kivunnut listassa ylöspäin, jos ei olisi niin epäsopiva rotu mulle.





(kuva)
5. Walesinspringerspanieli

Tähän voisi ympätä oikeastaan kaikki spanielit, mutta Walesinspringerspanielin ulkomuoto miellyttää mua niistä eniten. Amerikancockerspanieli on myös hurjan söötti :)












Kuten näistä voi huomata, niin jos tykkään pitkätukkaisista miehistä, niin sama pätee myös elukoihin, eli pitkäkarvaiset katit ja piskit kolahtaa parhaiten :)
Jouduin joitakin kuvia vähän venyttämään, kun en jaksanut niitä sen kummemmin käsitellä, joten sori että jotkut näyttää typeriltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti