maanantai 23. huhtikuuta 2012

uusi mekko ♥

Viime aikoina on tullut päivityksiä tiuhaan tahtiin, enkä malta nytkään olla tekemättä postausta. Perjantaina ostin äkkiä ne sandaalit (ei kuvissa) ja mekon alta pois, ettei niitä tarttis enää märehtiä. Se mekko, jonka alunperin ajattelin ostavani, olikin ollut ilmeisesti tosi suosittu, ja parin viikon aikana oli myyty melkein kaikki koot loppuun :/ En sitten uskaltanut ottaa niistä jäljellä olevista, vaan päädyin kokonaan toiseen mekkoon. Mielestäni ei ollut huono valinta ollenkaan :) Tosin hieman mielipiteitä muilta piti kysyä sen suhteen, että otanko valko- vai punapilkullisen mekon.

Tämä on siis tilattu Sirens and Starlets -nimisestä kaupasta, ja en oo varmaan Suomestakaan mistään saanut tilaustani näin nopeasti :D Perjantaina siis tilasin, ja tänään tuli postiluukusta.
Mekko on kuvissa aavistuksen ryppyinen, kun en malttanut sitä vielä silittää :) Se on olkaimeton, ja tuo yläosa on tosi joustavaa smokkirypytystä. Olisin näköjään voinut ottaa kokoa pienemmänkin mekon, mutta toi rypytys on niin salliva, että vaikka laihtuisin parikin vaatekokoa, niin voisin vielä käyttää tätä ihan hyvin. Tuolla kaupassa oli monia ihania mekkoja, ja ois tehnyt mieli ostaa joku sellainen vetoketjumekkokin, mutta kun ei siinä nyt ole oikein järkeä...
Kuvissa mulla on alla paksu musta tyllihame, mutta ei se sellaista välttämättä kaipaa, se vaan laskeutuu sitten erilailla. Näytti kyllä hyvältä ilman ylimääräisiä tyllejäkin :) Tämä olikin mun ensimmäinen ja toistaiseksi ainut mekko vaatekaapissani. Tai on siellä mun ylppärimekko, mutta en laske sitä, ja pienikin se taitaa olla.

 Mekko: Sirens and Starlets
Sandaalit: Ellos

6 kommenttia: